keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Nobody said it was easy.

Täällä sitä ollaan, niin sanotusti loppusuoralla. Viimeiset kolme viikkoa olen kerrannut klinikan kaikkien kurssien asioita ylihuomista kliinisen vaiheen loppukuulustelua varten. Kuudennen opiskeluvuoden viimeinen luento on edessä lauantaina. Luennolta kurssimme suuntaa yhdessä syömään ja juhlistamaan tätä etappia, pian päättyvää matkaa. Syväritkin ovat nyt valmiit. Mullahan on vielä keväällä L5-vuodelta rästiin jääneitä kursseja edessä, joten kyseessä ei ole minulle viimeinen luento tai tentti. Mutta tämän, valmistuvan, kurssin kanssa se on. 

En nyt ala liian tunteelliseksi, sen aika on sitten myöhemmin valmistumisen aikaan. Mutta pakko tälle on oma huomionsa antaa. Tämä syksy on kyllä ollut melkoista vuoristorataa. Opiskelu on sinänsä ollut melko puuduttavaa välillä, paljon luentoja, ei lainkaan potilasopetuksia. On ollut masentavaa huomata monien opittujen asioiden vaan hävinneen mielestä. Toisaalta, ehkä palkitsevinta on ollut nähdä se, kuinka yksittäisten kurssien aineistot ovat yhdistyneet suureksi kokonaiskuvaksi. Kuvan viivat ehkä vielä hieman haparoivat ja sieltä sun täältä puuttuu palasia, mutta raamit ovat melko hyvin kasassa. Ja siitä on syytä olla ylpeä.

Viime aikoina mediassa on ollut esillä lääketieteen opiskelijoiden uupuminen, opintojen kuormittavuus ja ohjauksen puute. On hienoa, että nämä asiat on nostettu esille, sillä olen usein itsekin aistinut väsymyksestä ja alan kuormittavuudesta puhumisen olevan jonkinlainen tabu tässä ammattikunnassa. Merkittävä osa opiskelijoista kokee koulutuksen ja opiskelun ajoittain raskaana, enkä minäkään ole tässä suhteessa poikkeus.




Välillä mietin olisinko onnellisempi jos olisinkin lähtenyt toiselle alalle. Valinnut jotain itselleni helpompaa. Ehkä työni ei toisi samanlaisia onnistumisen tuntemuksia tai tuntuisi yhtä palkitsevalta, mutta toisaalta ehkä en tuntisi toistuvasti riittämättömyyttä, stressiä tai huolta omasta selviytymisestä. Minulla voisi olla enemmän aikaa (ja energiaa!) tehdä muita kivoja asioita. Ajoittain tulevaisuus jopa näyttäytyy mustana, masentavana, pelottavanakin. En vieläkään tiedä mihin haluaisin erikoistua tai haluanko erikoistua yhtään mihinkään. Se aiheuttaa stressiä, koska inhoan sitä kun pitkällä tähtäimellä ei ole mitään selkeää suuntaa. Välillä pelkään etten pärjää riittävän hyvin itsenäisessä työssä, kun ei minulla ole oikeasti kokemusta vielä juuri lainkaan. Joskus koen niin suurta riittämättömyyttä, että kadotan kaiken ilon lääketieteestä ja silloin tekisi mieli paiskata tenttikirja päin mäntyä. 

Jos näille ajatuksille antaa liikaa tilaa, ne aivan taatusti valtaavat mielen pitkäksi aikaa. Opiskeluympäristössä on helppo ahdistua ja vertailla itseään muihin. Mutta se on turhaa. Hanna muistutti mua siitä, että jokainen meistä käy tämän tien omaa polkuaan, ei ole mitään oikeita tai vääriä vaihtoehtoja. Toiset tekevät paljon töitä ja tähtäävät korkealle, kun taas toisille riittää vähempikin. Kaikista ei tule oman alansa huippuspesialisteja ja hyvä niin, sillä kaikkia tarvitaan, myös niitä aivan tavallisia terveyskeskuslääkäreitä ilman suuria akateemisia kunnianhimoja. 

Vaikka tälläkin alalla omat heikkoutensa on, niin on myös niitä hyviä puolia joista pitää kiinni. On jatkuva mahdollisuus oppia uusia asioita. On mielenkiintoisia potilastapauksia ja merkityksellsiä -kontakteja. On upeita kollegoja, jotka opettavat ja auttavat silloin kun tilanne sitä vaatii. Mahdollisuus kehittyä, kasvaa ja avartua ihmisenä. 

Joten kaikille teille, jotka jo opiskelette tai olette hakemassa opiskelemaan: pitäkää huolta itsestänne ja omista voimavaroistanne - opetelkaa sanomaan ei, jos tilanne sitä vaatii. Olkaa uteliaita ja antakaa opiskelun ja työn viedä teidät mukanaan. Mutta tehkää kaikki nämä asiat itseänne varten, omalla tavalla, ei muille näyttääksenne tai ulkopuolisten odotuksia vastaamaan. Te olette kaikki yhtä arvokkaita.


Don't let the world change your smile

13 kommenttia:

  1. Moi! Löysin pari päivää sitten sun blogin ja luin heti kaikki postaukset. Tätä on tosi kiva lukea, ku itekin haluaisin isona lääkäriksi :) Oon nyt siis vasta 9.luokalla, mutta silti mietin lähes päivittäin jo lukio- ja lääkisopiskeluja ja erityisesti sitä, että tuunko edes pääsemään lääkikseen sisään. Mutta huippua, että löysin sun blogin, oon kiinnostunu kaikista lääkisaiheisista blogeista! :)

    VastaaPoista
  2. Moikka! Kiitos kivasta kommentista :) vielä ei kannata murehtia sisäänpääsyä, oon aivan varma että jos vielä lukion jälkeen lääkikseen haluat niin sulla on hyvät mahollisuudet päästä sisään jos ala oikeasti kiinnostaa! Motivaatio on kaikista tärkein, että jaksaa lukea :) Paljon onnea ja menestystä tuleviin opintoihin ja lääkiksen pääsykokeisiin!

    VastaaPoista
  3. Moi :) Kiteytit mun fiilikset tähän tekstiin. Mä oon kans lääkiksen viimeisellä vuodella nyt, enkä todellakaan tiedä, mitä tulevaisuudelta haluan. Ja mulla on ollut noi ihan samat tuntemukset tätä alaa kohtaan, eli epävarmuutta ja jopa synkkyyttä.
    Mutta vaikka niitä mustia päiviä, jolloin haluaisi vain luovuttaa, on väistämättä vielä edessä, niin aina lopulta tulee se parempi hetki kun muistaakin miksi tämän alan valitsi. Kyllä lääkärinä oleminen loppujen lopuksi on vaan niin kivaa ja palkitsevaa :)
    Hyvää joulun odotusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista - vertaistuki on ihan parasta! :) Hyvää ja rauhallista joulua!

      Poista
  4. Hei,

    Olen alanvaihtaja ja tällä hetkellä lääkiksen nelonen :) Ehdin tehdä muutaman vuoden uraa toisella akateemisella tutkinnolla ennen lääkikseen vaihtoa. Riittämättömyyden tunne, stressi ja huoli omasta selvitymisestä valitettavasti kuuluvat useamman alan piiriin, ja sen kyllä opin aikaisemmasta elämästä, että muissakin kuin lääkärin työssä täytyy haastaa itsensä ja oppia uutta :)

    Eli mahdollinen alanvaihto veisi sinut ojasta aallikkoon... ;) tämä oli siis vitsi, et varmaan tosissasi mieti alan vaihtoa.

    Samoin huoli siitä, että mitä tekee valmistuttuaan on universaali, se kyllä selviää kun työkokemusta karttuu ja mielenkiinnon kohteet tulevat vaihtumaan moneen kertaan kun ammatillista oppia kertyy.

    Tosi paljon tsemppiä työuran alkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpähän se kyllä on! Alku on aina hankalaa.. Kiitos paljon ja samoin sinulle opintojen loppusuoralle! :)

      Poista
  5. Moikka!
    Oon aina ollut kiinnostunut lääkiksestä ja nyt kun olen lukion ekalla oon ajatellu tosissani pyrkiä sinne. Opiskelen kemiaa, fysiikkaa, pitkää matikkaa ja bilsaa niiku lääkikseen hakiessa kannattaakin :D Mutta onko sillä väliä jos kirjoittaisin noista vain bilsan (ma, en, ru, äi lisäksi). Onko tyhmää kirjoittaa "vain" 5 ainetta vai kannattaako kirjoittaa muutakin? Mitä sä itse kirjotit lukiossa? Tää sun blogi on muute tosi kiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin, unohdin mainita että mulla tosi paha piikkikammo (se ei enää paha, mutta pienenä pelkäsin ihan sikana ja siitä jäi päälle). Oon nyt tsemppinyt ni tottuuko siellä näihin ja onko mua pakko pistää vaikka voisin pistää muita? Verikammoa tai semmosta ei siis ole...

      Poista
    2. Apua unohdin vielä kysyä paria asiaa. Kiitän tuhannesti jos jaksat vastata näihin miljoonaan kysymykseeni :D

      Onko erikoistuminen siis pakollista ja mitä se käytännössä tarkoittaa? Onko se opiskelua tietyllä osastolla ja tälle osastolle siis jäädään? Onko se palkallista? Minne päätyy jos ei erikoistu?

      Saako opiskelun aikana rahaa erilaisista opiskeluun kuuluvista tehtävistä?

      Haluan vielä sanoa etten ole raha pihi vaan suunnittelen miten tulen elättämään itseni :)

      Kiitos tuhannesti jos jaksat vastata kaikkeen!

      Poista
    3. Heippa! Se on hyvä vähän suunnitella asioita etukäteen :) vastaan nyt järjestyksessä kysymyksiin:

      En uskalla kauheasti ottaa kantaa noihin yo-asioihin kun ne sisäänpääsyn pisteytykset ja kiintiöt on tietääkseni muuttuneet jonkun verran enkä ole perehtynyt niihin! Itse oon kirjoittanut 6 (bi, tt, äi, en, ru, ma) ainetta, joista vain biologia oli "lääkisaine". Jos oot lukenut pitkän fyssan ja kemman niin kannattaa niiden kirjoittamista ainakin miettiä!

      Piikkikammo ei ole esteenä, harjoituksissa kyllä meillä joku aina uhrautui kahdesti mikäli tarvittiin. Ja eipä noita harjoituksiakaan juuri ole ollut :) Kunhan toiseen pistäminen onnistuu niin se on pääasia!

      Erikoistuminen ei ole pakollista. Erikoistumisen voi aloittaa, kun on valmistunut lääkäriksi ja ollut terveyskeskustyössä ainakin 9 kk. Erikoistumiseen haetaan paikkoja eri sairaaloista ja aloilta vaatimusten mukaan ja nämä paikat ovat käytännössä normaaleja työpaikkoja, joista saa palkkaa. Varsinainen erikoistumisopiskelu tapahtuu siis työn ohessa. Jos ei halua erikoistua, on ns. "yleislääkäri" joka voi olla töissä esim. terveyskeskuksessa mutta myös monissa muissa paikoissa! Opiskelun aikana tehtävistä ei yleensä saa rahaa, mutta harjoittelupaikoista (jos menet esim. kesätöihin suorittamaan amanuenssuuria) saa kyllä sitten palkkaa.

      Toivottavasti sait vastauksen kaikkiin kysymyksiin! Paljon tsemppiä lukioon!

      Poista
  6. waoo well written post regarding "Nobody said it was easy."

    Thanks,

    Commodity Tips Free Trial

    VastaaPoista
  7. Hei, yritin jo tuossa aikasemmin kommentoida mutta ei vissiin tullut perille ':D Mutta siis niin. Ensinnäkin, kiitos tosi paljon mielenkiintoisesta blogistasi! Täältä oikeesti löytää kivasti käytännön kokemuksia lääkiksessä opiskelemisesta. Oon itse abiturientti ja siinä mielessä samassa tilanteessa kuin sinä aikoinaan, että tiedän haluavani lääkikseen, mutta en ole fysiikkaa ja kemiaa opiskellut enempää kuin sen yhden pakollisen kurssin verran. Ei siinä mitään, aion pitää välivuoden ja toivottavasti ensi keväänä pääsen opinahjoon sisälle :) Itse olen syntyjäni oululainen ja täällä asunut koko pienen ikäni. Haluaisin kuulla sun mielipiteen/kokemuksen siitä, että onko Helsingin lääkiksessä kuinka paljon ulkopaikkakuntalaisia? Oon puntaroinut jo tosi kauan sen välillä, haenko ensisijaisesti Helsinkiin vai Ouluun, kun tuo yhteisvalinta astuu voimaan. Ajattelin aika kauan, että maisemanvaihdos voisi tehdä hyvää ja Helsinki olisi se ykkösvaihtoehto. Kävin kuitenkin tässä hiljattain abiristeilyllä, ja siellä oli opiskelijoita kaikkialta Suomesta, myös Helsingistä. Ja siis en tiedä mikä siinä on, mutta helsinkiläisistä jäi tosi negatiivinen ja ylimielinen kuva? Tai siis tuntui, että he pitivät itseään jotenkin muualta tulevia parempina :D Eräät tytöt julistivat esimerkiksi kovaan ääneen, kuinka halusivat jo päästä pois, koska eivät kestäneet Oulun murretta. Tästä jäi vähän paha maku suuhun ja mietin vaan, että eihän kaikki helsinkiläiset nyt oikeesti voi olla sellaisia - eihän? Ja siis sitä mietin myös, että koetko ihmisten haluavan tutustua opiskelukavereihinsa vai onko kaikilla jo valmiit kaveriporukat? Jos on näin niin itseni kannalta se olisi tosi kurjaa, kun en kuitenkaan tunne koko kaupungista käytännössä ketään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiitos kommentista! Oon varma, että moni muu pohtii näitä ihan samoja asioita kuin sinä :) Voisin yrittää kirjoittaa tästä vähän laajemmaltikin, kunhan sellainen hetki osuu käsille että ehdin, mutta vastaan nyt tietysti sinulle samantien! Oon henkilökohtaisesti sitä mieltä, että maisemanvaihdos voisi olla ihan virkistävä ja Oulusta Helsinkiin muutto on varmasti ihan todella iso muutos ja se voi olla sun elämän paras kokemus! Mutta ensisijaisesti kannattaa pohtia tarkkaan niitä omia tarpeita ja tuntemuksia. Uusi kaupunki saa (ja varmasti alussa etenkin tulee) jännittää, mutta kannattaa rauhassa sulatella ajatusta koska matka Oulusta Helsinkiin on melkoisen pitkä. Ei kannata hätiköidä asian suhteen.

      Helsingissä on paljon ulkopaikkakuntalaisia, tunnen itsekin muutamia jotka ovat Oulusta tai sen lähistöltä tänne lähteneet ja kukaan ei ole ainakaan tunnustanut katuneensa päätöstä :D Myös muutama ihan mun parhaista lääkiskavereista on muuttanut tänne muualta Suomesta ja ollut tosi tyytyväisiä. Tunnistan ton Helsinki-ylimielisyyden ja sitä valitettavasti joissain piireissä esiintyy, mutta se ei onneksi edusta valtaväestön mielipidettä. Murteesta saattaa välillä jotkut hieman kuittailla, mutta minkäänlainen kiusaaminen ei ole missään nimessä OK. Kun itse pääsin lääkikseen, tunsin ennalta muutaman samasta lukiosta tulevan ja muuten en tuntenut yhtään ketään. Täällä on niin paljon ihmisiä, etten usko helsinkiläisyydestä olevan juuri mitään hyötyä kaveriporukoiden muodostumisen kannalta. Avoin mieli ja reippaus lähteä mukaan tapahtumiin on paljon oleellisempaa!

      Mieti kaikessa rauhassa vaihtoehtoja - en usko että joutuisit pettymään Helsinkiin! Täällä on paljon ihmisiä joka puolelta Suomea ja jokaiselle löytyy oma paikkansa. Paljon tsemppiä pääsykokeisiin ja onnea tulevaisuudelle, vaikka me ei enää Meilahdessa törmäilläkään! :)

      Poista