tiistai 22. elokuuta 2017

sisätaudeilla opittua

Heippa taas!

Viime tekstin synkistelyistä onkin hyvä lähteä vähän iloisempiin aiheisiin. Ajattelin nyt kertoa tarkemmin tuosta työnkuvasta, joka minua odotti sisätautiosaston lääkärinä.

Odotin työn alkua pelonsekaisin tuntein, mutta kuitenkin päättäväisenä ja itsevarmana. ”Kyllä minä pärjään, niin ne on muutkin pärjänneet”. Ja niinhän minä pärjäsinkin, vaikka kyllä matkaan muutama mutkakin eksyi.

Olen kuullut lukuisia kauhutarinoita siitä, miten kandin perehdytys on täysin laiminlyöty ja konsultaatio-/seniorituki on ollut hyvin puutteellista. En siis ollut täysin yllättynyt, kun ensimmäisenä työaamunani osastolla seniori avaa kanslian oven ja ihmettelee ääneen ”kukas se sinä oikein olet?”. Tästäpä ei kumpikaan onneksi pahemmin hämmentynyt, kättelyn jälkeen lähdettiin sujuvasti töihin.

Olin osaston ainoana lääkärinä koko kaksi kuukautta, jonka työni kesti. Kyseessä oli erikoissairaanhoidon sisätautinen osasto, joten useimpina aamuina kanssani kierrolla oli kuitenkin seniori tai nuori erikoistuva lääkäri. Iltapäivät olin osastolla yksin tehden mm. paperitöitä. En siis joutunut mihinkään järjettömään vastuuseen, mikä oli erittäin hyvä, sillä osaston potilasmateriaali oli paikoin hyvinkin haastavaa.

Sisätautiosastohan on (vähän karrikoidusti sanoen) osittain myös sairaalan ”epämääräisten tapausten” romukoppa, jonne saattaa eksyä myös kaikkea muuta kuin sisätautisia potilaita. Sisätautilääkärit nauttivat suurta arvostusta ainakin minun silmissäni, sillä ala vaatii todella laajaa osaamista, soveltamis- ja ongelmanratkaisukykyä. Alalla ollaan paljon tekemisissä iäkkäiden ja monisairaiden potilaiden kanssa, vaikka materiaaliin mahtuu toki muitakin.

Suurin osa päivistä sujui melko rauhallisesti, vaikka osasto olikin lähes jatkuvasti lähestulkoon täynnä. Infektiopotilaita oli paljon, erityisesti herkästi tarttuvaa norovirusta oli liikkeellä. Töitä oli päivät täynnä niin paljon, että opiskeluun jäi harmillisen vähän aikaa. Usein kysyin suoraan apua haastavamman ongelman kohdatessani, sillä minulla ei yksinkertaisesti ollut aikaa selvittää sitä itse tai olisin reippaasti ylitöissä. Opin silti paljon uutta kierroilla ja kyselin paljon kysymyksiä tilaisuuden tullen.

I did it!

Raskainta alkuun oli ehkä oppia ymmärtämään miten osasto toimii ja kuinka minun pitäisi siellä toimia ja tehdä asioita. Perehdytys jäi tältä osin hieman puutteelliseksi, vaikka ihanat hoitajat ja osastonsihteeri tekivätkin parhaansa yrittäessään auttaa ongelmatilanteissa. Kaiken kaikkiaan itse työstä jäi positiivinen olo sikäli, että kehityin ammatillisesti valovuosia, vaikka ns. ”kirjaviisaus” ei ehkä niin paljoa lisääntynytkään. Harjoittelun myötä totesin myös sen, että minusta ei luultavasti sisätautilääkäriä tule. Ala ei kaikesta monipuolisuudestaan huolimatta ehkä kuitenkaan tarjoa minulle sitä, mitä etsin.


Toivottavasti saitte tekstistä hieman osviittaa lääkärin sijaisuudesta kaikkine puolineen! Ensi kerralla voinkin ehkä kertoa seuraavasta sijaisuudestani psykiatrian osastolla, joka oli kaikin puolin hyvin erilainen ja mahtava kokemus!

1 kommentti: