tiistai 15. maaliskuuta 2016

You can choose to not let little things upset you

Ollessani vielä lukiossa mietin välillä lääkäriksi opiskelemista. En kuitenkaan mitenkään tähdännyt lääkiksen pääsykokeisiin, minkä vuoksi myös fysiikan ja kemian opiskelu jäi pakollisiin kursseihin. Minulla oli paljon muitakin vaihtoehtoja. Aivan erityisesti muistan pohtineeni sitä, miten rankkaa lääkiksessä opiskelun täytyy varmastikin olla. Pitkiä päiviä aamusta iltaan ja valmistuttua sama homma jatkuu myös työelämässä. Lakin saatuani yritin kuumeisesti keksiä, mille alalle haluaisin suuntautua tulevaisuudessa. Lääkis kiinnosti jatkuvasti, mutta samalla mielessä painoi se valtava työmäärä, joka odottaisi opiskelupaikan mukana (puhumattakaan siitä työstä, jota paikan saaminen vaatisi..). Yritin kierrellen ja kaarrellen keksiä jotakin muuta vaihtoehtoa, kunnes lopulta päätin yrittää - ja onneksi yritinkin.

Uskon, että varmasti moni muukin lääkiksestä haaveileva on miettinyt sitä, miten rankkaa opiskelu tulee olemaan. Lääketieteellä on oma maineensa vaativana ja raskaana tieteenalana, minkä vuoksi sen opiskelijoita pidetään usein todella fiksuina ja opiskeluissaan ahkerina työmyyrinä. Olen usein jopa omien kavereideni seurassa joutunut tilanteeseen, jossa muut avautuvat omista opiskelukiireistään, mutta toteavat siihen perään, että "sulla nyt on varmasti vielä paljon rankempaa siellä lääkiksessä". Voi, kunpa vain tietäisitte totuuden :D

Jos nyt puhutaan vakavasti, niin kaikestahan saa toki halutessaan revittyä hirveän määrän stressiä aikaiseksi, mutta sellainen perus selviytyminen lääkiksessä ei vaadi ihan älyttömiä satsauksia. Pakollista opetusta on joo huomattavasti enemmän kuin monilla muilla aloilla, mutta siinä on se hyvä puoli, että opetuksissa halutessaan myös oppii kyllä valtavan paljon tärkeitä asioita, mikä puolestaan vähentää sitä omatoimisen työn määrää. Jos nyt poissuljetaan tenttiin lukeminen, niin takkiopetuksen ohella opiskelua ei tarvitse ihan kauheasti edes harrastaa, jos tavoitteena on vain päästä kurssista läpi. 

Tässä tuleekin nyt se mutta. Kuten olen aikaisemminkin todennut, lähes jokainen lääkisopiskelija on edes jollakin tasolla tavoitteellinen, mahdollisimman hyvään lopputulokseen pyrkivä ja kunnianhimoinen. Kukaan ei halua olla se oman pienryhmänsä riippakivi, joka ei koskaan osaa vastata opettajan kuumottaviin kysymyksiin. Kukaan ei halua päästä tenteistä yli rimaa hipoen. Kaikki haluavat olla tulevaisuudessa mahdollisimman hyviä lääkäreitä. Tämä yhdistettynä lääketieteen (käytännössä rajattomaan) informaation määrään voi "väärissä käsissä" olla hyvinkin hankala yhdistelmä. 

Urheilu on aina ollut mulle se juttu, mikä pitää pään kasassa - jo pääsykokeesta lähtien

Mulle on aina ollut tärkeää, että ymmärrän kaikki tärkeät asiat kunnolla, jottei omaan osaamiseen pääse syntymään mitään hirveää porsaanreikää, joka voi pahimmassa tapauksessa kostautua hoitovirheellä. Yritän opiskella asioita elämää varten, enkä vain päntätä päivätolkulla vanhoja tenttikysymyksiä vain saadakseni kurssista hyvän arvosanan. Kaikkeen tähän opiskeluun menee paljon aikaa ja joskus se aikaansaa stressiä. Kun tähän yhtälöön heitetään vielä lisäksi se, että minullakin on opiskelun ulkopuolella muuta elämää ja velvollisuuksia, on katastrofin ainekset valmiit. 

Eräs professoreistamme totesi klinikan alkaessa, että opiskelu on nyt meidän tärkein työmme - ja hän on siinä aivan oikeassa. Mutta tosielämää on myös se, että osa meistä joutuu tekemään töitä pystyäkseen rahoittamaan opiskelunsa. Osalla on rakkaita harrastuksia, kilpaurheilu tai vaikka vuosittainen speksi, joka vie oman palansa vapaa-ajasta, mutta toisaalta antaa henkiselle hyvinvoinnille niin paljon! Lisäksi pitäähän nyt perheelle ja ystävillekin jäädä joskus aikaa. Hyvä suunnittelu on tottakai oleellinen osa arjesta selviytymistä, mutta lähes ympärivuotinen jatkuva velvoitteiden ja tehtävien suorittaminen käy kenen tahansa päälle enemmin tai myöhemmin, eikä siitä aiheutuvasta väsymyksestä voi syyttää ketään "huonosta aikatauluttamisesta". 

Joten tästä se oravanpyörä syntyy - täydellisyyteen pyrkivästä opiskelusta yhdistettynä kiireiseen arkeen, sekä mahdottomuuteen "löysätä" opintoja hetkellisesti oman elämäntilanteen mukaan. Klinikan palautetilaisuudessa kukaan kurssiltamme ei nostanut kättään opettajan kysyessä, kenen mielestä kliininen vaihe oli niin rankka ettei siitä meinannut selvitä. Mutta kuitenkin kymmeniä opiskelijoita on pitämässä välivuoden tai edes harkitsee sitä, vaikka mitään "pakottavaa" syytä ei olisikaan. Sanoisin itse, että kyllä lääkiksessä opiskelusta selviää varsin hyvin, mutta ei sitä helpoksi voi sanoa, ainakaan jos siinä samalla haluaa tehdä myös muita juttuja. Mutta vaikka opiskelu välillä potkii päähän (ja kovaa) niin loppupeleissä se silti antaa meille niin paljon enemmän kuin ottaa! 

Välillä pitää tehdä muutakin kuin opiskella ;)

Ps. Viime viikolla meillä oli mun vuosikurssin opiskelijoiden ja kliinisen vaiheen professorien ja muun opetushenkilökunnan yhteinen klinikkaristeily Ruotsiin, jossa me päästiin paikalliseen sairaalaan (Karolinska Institutet tai Danderyds sjukhus). Risteily oli ehdottomasti yksi parhaista tapahtumista tähän mennessä! Molempiin suuntiin mentäessä meillä oli erilaista rentoa iltaohjelmaa, illalliset buffetissa ja hyvä meno pikkutunneille saakka. Tukholmassa meidät otettiin lämpimästi vastaan ja oli tosi mielenkiintoista nähdä, millaista opiskelu Ruotsin puolella voisi olla. Matka jää todellakin mieleen ikimuistoisena :) 

Otsikon sitaatti: Joel Osteen

6 kommenttia:

  1. Sun blogia on aina niin kiva lukea, käyn kattelemas mielenkiinnolla onko uutta postausta tullut! :D Ittellä tosiaan nyt eka kerta kun haen lääkikseen, ja Tampereelle oon hakemassa. Lukeminen on sujunut ihan hyvin, yritän vielä ylppäreistä selvitä niin pääsee paremmin lukemaan :D Oon lukenut nyt n. 28h/vko ja ajattelin huhtikuussa lukea n. 30h/vko. Luin jostain sun postauksesta,että luit jopa 40-45h/vko ja se on kyllä paljon :o Oon todennut että mulla ei pää kestä niin pitkiä lukusessioita, mieluummin luen todella tehokkaasti sen 4-5h/pvä.

    Hyvää kevään odottelua!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä noi sun suunnitelmat, ei se määrä vaan se laatu! :) Hyvää kevättä myös sinne ja paljon tsemppiä kokeeseen!

      Poista
  2. Määkin haen nyt ekaa (ja toivottavasti vikaa) kertaa Tampereen lääkikseen, jänskättää hirveästi. Kirjotan nyt fysiikan ja kemian niin niitä tulee luettua mutta varsinaisen lukemisen saan alotettua vasta kuun vaihteessa kunnolla. Hankein kuitenki viime vuoden valmennuskurssimateriaalit ja Galenoksen lisätueksi, pitäkää peukkuja :D

    VastaaPoista
  3. Tampereen lääkiksessä opiskelevana täytyy todeta, että opiskelu ainakin täällä on kyllä yllättävän rentoa: pakollista opetusta on vähän verrattuna esim. lukioon. Toisaalta porukka lukee melko paljon itsenäisesti yliopiston kirjastossa.

    Lyhyesti voisi todeta että lääkisopiskelu vaatii aika paljon omatoimisuutta, koska itsenäisen opiskelun määrä on hyvin suuri. Tenteistä toki pääsee pelottavan hataralla lukemisella läpi, mutta se tulee kyllä varmasti kostautumaan klinikkavaiheessa tai viimeistään työelämässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, että oon kyllä hyvin samoilla linjoilla! Meillä tosin nyt kliinisessä vaiheessa on ollut aika paljon pakollista opetusta, mutta ensimmäisinä vuosina ei juurikaan. Silloin ei olisi kyllä paljoa hommia tarvinnut tehdä, mutta hyvä näin että tuli kuitenkin tehtyä!

      Poista