sunnuntai 9. marraskuuta 2014

getting through the week

Heippa taas!

Polvileikkauksesta on nyt 1,5 viikkoa ja elämä alkaa pikkuhiljaa taas hymyillä. Viime viikko oli vielä suht kevyt ja sain toivuttua paljon kotona kipulääkepöllyssä, mutta tälle viikolle osuikin sitten bakteriologian labratyöt (kurssi alkoi viime viikolla), joita oli siis joka päivä ma-pe aina 3 tuntia. Ja siihen päälle kaikki muu pakollinen opetus, kuten obduktio, obduktiodemo, patologian ryhmäopetus ja kirsikkana kakun päällä virologian tentti! Että semmonen viikko, ei varsinaisesti paras mahdollinen kyynärsauvojen kanssa heiluvalle. Esimerkiksi tiistaina olin koululla jo 7.40, jotta kerkeisin ajoissa 8.00 obduktioon ja koko päivä oli pakollista opetusta kello 16 asti, jonka jälkeen klenkkasin täyttä vauhtia valmennuskurssin aloitukseen. Kotona olin kuudelta polvi turvonneena pienen vesimelonin kokoiseksi. Ja pahintahan ei ollut se, että tein koulussa pitkiä päiviä, vaan ne päivät jatkui vielä kotona 21-22 asti, koska olihan mun pakko kerrata sitä virologiaakin tenttiin. Mikä ihana viikko!

Kuva
En todellakaan ymmärrä mistä mä kaavin sen tarmon tohon tenttikertaukseen :D Kaipa sellanen sisäinen paniikki motivoi. Haluan päästä mahdollisimman monta tenttiä läpi tän syksyn aikana, ettei niitä jäisi rästiin kasakaupalla. Toistaiseksi näyttää hyvältä, kaks ekaa tenttiä on jo varmuudella läpi ja tää virologiakin meni sen verran mukavasti, että ihmettelisin kovasti jos pisteet ei riittäiskään. Vielä on edessä laboratoriolääketieteen, bakteriologian ja patologian tentit, joista patsku on ehottomasti se killeri. Kurssi alkaa jo lokakuussa ja kestää joululoman alkuun asti, niin voitte vaan kuvitella mitä kaikkea siihen mahtuu...

Virologian kurssi oli ihan kiva mun mielestä! Siinä oli muutama ryhmäopetus ja aika paljon luentoja, eli ei sinänsä mikään kovin työläs kurssi opetukseltaan, mutta kyllähän niitä viruksia riittää :D Tykkäsin tosi paljon! Mulle avautui ihan eritavalla esimerkiksi joku HPV ja herpesvirukset ja vaikka ekaks tuntu tosi vaikeelta tunnistaa oireista mahdollisia taudinaiheuttajia, niin nyt ne on kaikki kyllä suht hyvin hanskassa! Vaikka tenttikysymyksethän ei tietenkään käsitelleet kattavasti niitä lääkärin työn kannalta oleellisia asioita, mutta mitäpä pienistä :D

Mieletön!! Kuva
Bakteriologia jatkaa aika samalla linjalla, mutta tähän kurssiin kuuluu tosiaan noi viikon kestävät pakolliset labratyöt, joissa tehään mm. gramvärjäyksiä ja viljelyitä. Tykkäsin kyllä noista labrajutuista! Meillä oli ihan huippu opettaja ja vaikka en kerennykään kotiläksyjä lukea, niin opin silti tosi paljon pelkästä opetuksesta, kuten esimerkiksi otiitin (korvatulehdus) ja sinuiitin (nenän sivuontelotulehdus) kolme yleisintä aiheuttajabakteeria (pneumokokki, hemofilus, moraxella). Hyvä minä! :D

Hyvää mikrobivapaata isänpäivää kaikille!

7 kommenttia:

  1. Mahtava blogi! Kirjoititko muuten pitkää vai lyhyttä matikkaa ja paljonko sait yo arvosanaksi? Entä englannista?
    Kiitän jo etukäteen ja voimia sinulle jaksamiseen! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :)

    Kirjotin pitkästä matikasta C:n ja enkusta E:n (joka tosin jäi harmittavan lähelle L:n rajaa, mut elämä on... :D )

    VastaaPoista
  3. Montako ainetta kirjoitit yhteensä lukiossa ja paljonko sait niistä arvonaksi. Miten noista aineista sait lähtöpisteitä( en oo ihan kärryllä, pahoittelut) kiitos :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjotin kuusi ainetta (englanti, B-ruotsi, pitkä matikka, terveystieto, biologia ja äidinkieli) ja sain arvosanat E,E,C,L,L,E. En harmi kyllä enää muista omia lähtöpisteitä :( Sain kuitenkin ihan hyvät pisteet, muistaakseni jotain 36. Hakuoppaista löytyy kyllä lähtöpisteytys jokaiseen yliopistoon, mistä voi käydä laskemassa omat pisteensä!

      Poista
  4. Moi! Olisiko sinulla heittää jotain vinkkiä, miten edetä fysiikan kanssa. Olen siis ns. vanhempi hakija, eli lukiosta on yli 10 vuotta aikaa, ja silloin tuli kyllä käytyä kaikki bilsan ja kemian kurssit, sekä kirjoitinkin ne ihan hyvin arvosanoin. Eli kertaamalla ne saisi kohtuulliseen kuosiin, mutta sitten fysiikka jäi lukematta.Olen nyt itsenäisesti yrittänyt räpiköidä neljänteen kurssiin asti, enemmän tai vähemmän asioista ymmärtäen, ja nyt tuntuu, että en osaa ollenkaan kirjan soveltavimpia laskuja, ja että pitää unohtaa koko luku-urakka fysiikan takia. En vain millään haluaisi luopua lapsuuden haaveesta, varsinkin kun olen työttömänä eli aikaa olis lueskella, enkä nykyisellä tutkinnolla tule tällä pikkupaikkakunnalla työllistymään.. en keksi millään mitään toista ammattiakaan, joka houkuttelisi yhtä paljon! Fysiikan opiskelua hankaloittaa tietysti se, että aikuislukio ei tarjoa kuin kaksi fysiikan kurssia, ja loput pitäisi opiskella etänä 100e/kurssi, eikä siihen riitä budjetti tällä hetkellä. Olisi kurjaa luovuttaa, mutta onko järkeä lukea ja laskea puolilla valoillakaan, kun osa menee yli hilseen että heilahtaa? Pitäisikö siis keskittyä olennaisimpiin kursseihin vaan ens kevään hakua ajatellen, esim. jättää kurssit 6 ja 7 väliin kokonaan, ja katsoa miten käy, vai yrittää rääppiä kaikista kursseista jotain, vai yksinkertaisesti etsiä vaihtoehto B koko hommalle? P.S. Kiitos mahtavista postauksistasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Kiitos kommentistasi :) Sulla on tosiaan siinä mielessä haastava tilanne, että aikaisemmista "alan" opinnoista on jo aika pitkä aika. Yksin on vaikeaa käydä noiden kirjojen kimppuun ilman mitään pohjatietoja, koska alkuvaiheessa kaikki on vaikeaa ja kysymyksiin tarvitsee kipeästi vastauksia päästäkseen eteenpäin! Onko sinulla lähipiirissä ketään, joka osaa fysiikkaa, jolta voisit mahdollisesti pyytää apua? Yksi mahdollisuus olisi tietysti jokin lääkikseen valmentava verkkokurssi, mutta nekin ovat varmasti hintavia. Oletko yrittänyt etsiä netistä käytettyjä valmennuskurssien materiaaleja? Niissä on yleensä hyvin selkeät malliratkaisut tehtäville.

      Miten pitkälle olet päässyt itsenäisesti? Saatko kuitenkin laskettua ns. perustehtävät ja niitä astetta haastavammat? Jos lukeminen ja laskeminen kuitenkin jotenkin sujuu, niin en luovuttaisi, kun kyseessä on kuitenkin unelma! Yritä vain parhaasi mukaan käydä läpi tehtäviä aloittaen helpoista ja edeten pikku hiljaa. Googlaamalla löytää myös hyvin vastauksia teoreettisiin ongelmiin (esim. älyvuodossa on myös lukuisia keskusteluja aiheesta kuin aiheesta). Uskon, että pystyt siihen, jos vain oikeasti olet valmis tekemään töitä asioiden selvittämiseksi! Kovaa työmoraalia vaaditaan, mutta sitä se on lääkiksessäkin :) Tsemppiä sinulle kovasti urakkaasi!

      Poista
    2. Kyllä ne perustehtävät onnistuu,mut sit ne soveltavat ei millään..Ehkei mulla ole riittävästi matemaattista ajattelukykyä.Mulla on yhdet valmennusmatskut,mutta ajattelin, että olisi hyvä olla perustietoa pohjalla ennen niiden tekemistä.Pitää tuota valmennuskurssia miettiä vielä.Eikä lähipiirissä ole ketään fysiikan taitajaakaan,jolta kysyä neuvoa.Toki olen hyödyntänyt älyvuotoa ja internetixiä ym.Niin,en tiedä,onko järkevää hakata päätä seinään,kun kirjan tehtävissäkin jo tökkii.Yo- tai pääsykoetehtävistä puhumattakaan..Huoh!

      Poista