sunnuntai 31. elokuuta 2014

Tyttöjen välisestä "ystävyydestä"

Mua on puraissut joku kirjotuskärpänen! Koko ajan päässä laukkaa paljon ajatuksia, joita tekee mieli rustata ylös. Tää on nyt taas tällanen "ajatuspostaus", joka ei sinänsä liity mitenkään erityisesti lääkikseen, mutta oon nyt viime päivinä pohdiskellu tässä kaikenlaisia asioita ja luulen, että monet muutkin on joskus miettineet vastaavanlaisia juttuja.

Ensinnäkin, oon huomannut sen, että mun on todella vaikea saada enää oikeita ystäviä. Oon tottakai saanu paljon kavereita lääkiksestä ja lukiosta, mutta tiedättekö sellasia oikeita, aitoja sydänystäviä, joiden kanssa voi jakaa ihan kaikki ilot ja surut, eikä tarvitse koskaan miettiä, voiko tuoda jonkun ajatuksen julki? Oon siinä onnekas, että mun parhaimmat ystävät on pääsääntöisesti pysynyt mun elämässä tähän päivään asti, mutta tottakai sitä haluaisi luoda samanlaista sidettä myös uusiin kavereihin. En nyt sano, etteikö mulla olisi tosi läheisiä kavereita myös lukiosta ja lääkiksestä, koska kyllä mulla on. Jotenkin ystävystyminen on vain niin vaikeaa nykyisin, kun ei ole enää aikaa kaikelle ja tuntuu, että niin monilla on joku ihmeen rooli päällä ja välillä on vaikea kohdata muita sellaisina kuin he aidosti ovat. Tuntuu siltä, että monet ystävyyssuhteet solmitaan baaritiskillä ja todelliset BFF:t jakavat keskenään kaikki kreiseimmät baarisekoilut. Varmasti yhteiset hauskat reissut tuovat lisäarvoa ystävyydelle, mutta mä tutustun ihmisiin mieluummin selvänä ja jossain muualla kuin meluisan yökerhon nurkassa.


Lisäksi oon huomannut viime vuosina ihan uudenlaisen ilmiön, etenkin naisten keskuudessa: toiset ihmiset ovat vain tietoisesti kylmiä muita kohtaan. Tiedättekö sen tilanteen, kun meette esimerkiksi joihinkin juhliin, jossa on paljon tuntemattomia ihmisiä, ja osa niistä syynää teijät kantapäistä kattoon ja sen jälkeen käyttäytyy kuin olisit ilmaa? Tai sen, että porukka nauliutuu omassa possessaan johonkin nurkkaan istumaan, eikä tee elettäkään osoittaakseen kiinnostusta tutustua muihin (kiinnostusta ei varmaankaan edes ole). Mistä tollainen laumakäyttäytyminen oikein kumpuaa?

Kuva

Mun mielestä ehdottomasti parhaita juhlia ja tapahtumia on olleet sellaiset, joissa porukka tulee avoimesti juttelemaan myös muille kuin omille kavereilleen. Tiedän, että "jään murtaminen" voi olla kiusallista ja siksi juhlien järjestäjän oliskin hyvä esitellä ihmisiä toisilleen, josta olisi sitten luontevaa jatkaa juttua. Mutta en mä ainakaan lähde avoimesti juttelemaan sellaisille ihmisille, joiden elekieli suorastaan työntää muut pois, koska siinä jo lähtöasetelma on sellainen, että takkiin tulee. En nyt sano sitä, että pitäisi joka juhlissa kiertää jokainen vieras läpi erikseen, mutta mun mielestä pieni small talk boolikulhon äärellä tai vessajonossa on mukava ja helppo tapa tutustua muihinkin juhlijoihin.

En myöskään ymmärrä sitä käyttäytymistä, että jos porukassa on joku "vieras" henkilö, joka ei tunne kaikkia, että hänet sitten tietoisesti suljetaan piirin ulkopuolelle. Tätäkin tapahtuu harmittavan usein, erityisesti tyttöpiireissä... Itse ainakin vältän vastaavissa tilanteissa sellaisia puheenaiheita, joihin kaikki eivät voi osallistua, mutta toiset tuntuvat saavan jotain kicksejä siitä, että pystyvät eristämään vieraan osapuolen keskustelun ulkopuolelle. Kysynpähän vaan, että miksi? Miksi monet naiset harrastaa tällaista sosiaalista nokittelua?


Kuva

En voi sietää vastaavaa vallankäyttöä. Mun mielestä tollainen muiden tahallinen ulkopuolelle jättäminen on todella vastenmielistä ja lapsellista, enkä arvosta ketään, joka kohtelee muita niin rumasti. Kaikki ihmiset eivät ole niin ulospäinsuuntautuneita ja se on ihan OK, mutta kyllä hyviin käytöstapoihin kuuluu huomioida myös muutkin ihmiset kuin ne parhaat kaverit ja olla kaikille kohtelias.

Nuorempana sorruin paljon siihen, että halusin miellyttää muita ihmisiä. Halusin olla se "kaikkien kaveri" josta kaikki tykkää ja minua ahdisti ajatus siitä, että joku ei pitäisi minusta ollenkaan ja etsinkin jatkuvasti itsessäni uusia kehityskohtia, miten voisin olla vieläkin parempi muiden silmissä. Onneksi oon kasvanu noista ajoista, koska toihan on ajatuksena ihan mahdoton! Tässä maailmassa on niin paljon kateutta, katkeruutta ja vihaa, että aina löytyy joku, jolla on jotain pahaa sanottavaa joka ikisestä asiasta ja valinnasta, jonka elämässäsi teet. Oon vihdoin ymmärtänyt sen, kuka minä olen ja mitä minä tahdon. Ja mikä tärkeintä myös sen, että elän tätä elämääni vain itseäni varten, en ketään muuta miellyttääkseni. Joten en vaan enää jaksa välittää muiden typerästä käytöksestä. En enää ikinä edes yritä miellyttää sellaisia ihmisiä, enkä myöskään yritä väkisin kuulua johonkin porukkaan, jossa en edes viihdy.


Kuva

Kaikkien kanssa ei tarvitse olla kaveri, mutta kyllä silti pitäisi pystyä olemaan kohtelias ja ottaa heidätkin huomioon. Olen joskus varmaan itsekin käyttäytynyt vähän hölmösti joitain kohtaan, mutta olen ottanut mokistani opikseni. Mullakin on vielä paljon opeteltavaa, oon esimerkiksi joskus vähän arka menemään tutustumaan täysin vieraisiin ihmisiin, ilman jotain "aasinsiltaa", mikä saattaa joskus harmittaa mua jälkikäteen, mutta toi on onneksi asia, jota on helppo harjotella.

Tulipas tiukkaa tekstiä ja paljon asiaa. Välillä oikein ärsyynnyin kirjoittaessa niin, että vaan hakkasin näppäimiä :D Kommentoikaa ihmeessä, jos ootte kokenu vastaavaa, koska en varmasti voi olla ainut. Ja pitäkää ne hyvät ystävät lähellä!

28 kommenttia:

  1. Ihan kuin mä olisin tän tekstin kirjoittanut :0

    VastaaPoista
  2. Mä oon ainakin kohdannut tuommoista. etenkin tytöiltä. Onneksi omat kaverit on tosi sosiaalisia ja avoimin sylin ottavat uudet ihmiset vastaan. Mua pistää kans vihaksi tuommoinen käytös, siksipä oon itse päätynyt sellaiselle yhden naisen ristiretkelle, että aina jos olen bileissä yms. ja näen jonkun joka ei just vaiks tunne ketään, on ujo yms. mä menen ihan periaatteesta jutskaamaan ja koitan ottaa sitä porukkaan messiin. Siitä tulee itelle hyvä mieli ja toivottavasti sille ihmiselle myös. Oon menossa ens kuussa yksiin bileisiin jossa tiedän olevani jo valmiiks ulkopuolinen (oon "eri" kaveriporukasta kuin muut) ja tiedän jo valmiiks että siell' suurin osa on näitä kyräiljöitä. Joten täyty ihan kysyä isännältä saanko ottaa aveciks oman "tukihenkilön" :D ELi siis et todellakaan ole ainoa joka on tuohon ilmiöön törmänny! Mutta taistellaan sitä vastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana toi sun "yhden naisen ristiretki"! Tosi hyvä idea, rupeen itekin jatkossa silmäilemään ihmisiä tolla mielellä, mä ainakin ilahtuisin jos olisin juhlissa joista en tunne ketään muuta vierasta ja joku tulis silti juttelee ja ottais mukaan porukkaan :) Hyvä, että maailmasta löytyy sunlaisia ihmisiä!

      Poista
  3. Mäki oon nyt alkusyksyn miettiny ihan samoja asioita! Oon nyt aloittanut kuukausi sitten lääkiksessä Turussa ja kohdannut samanlaista käytöstä, nimenomaan tytöiltä. Luulis, että tässä vaiheessa ku ollaan jo kaikki kuitenki aikuisia ihmisiä ni osattais ottaa muut huomioon ja käyttäytyä kohteliaasti. Tietenkään kaikkien kanssa ei voi tulla täydellisesti toimeen eikä olla ylimpiä ystäviä, mut silti vois olla ystävällinen ja kattoo, ettei kukaan jää ulkopuoliseks. Sen kuitenki huomaa aika helposti jos jollain ihmisellä on vähän orpo olo. Mäkin oon sit yrittäny luoda parempaa ryhmähenkeä ja kattoo, ettei ainakaan ite syyllisty samanlaiseen käytökseen, vaan yrittäis ottaa kaikki mukaan. Samaa oon kuullu kyl mm. eläinlääkiksestä.

    Et siis tosiaan ole ainut, sun postaus on ihan ku olisin ite kirjottanu! Ja mäki toivon, et ku ite on ystävällinen muita kohtaan ja ylläpitää sellasta hyvää ilmapiiriä ni se tarttuis muihinkin. Tsemppiä ja kiitos kivasta blogista! Sun blogi on piristäny tosi usein viimesen parin vuoden aikana ku on lukenu pääsykokeisiin :)

    t. Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huipusta kommentista Ilona! On aina niin kiva kuulla, että mun tekstit on tsempannu lukemisessa eteenpäin :) Harmi, että oot törmänny tällaseen käytökseen siellä Turussa! Toivottavasti se ois vaan ohimenevä alkuvaihe, kun porukka viel hakee omaa paikkaansa kurssilla ja pikkuhiljaa se tosta muuttuis. Toisaalta monille se vaan tuntuu olevan ihan normaali tapa käyttäytyä ja suhtautua muihin kuin omiin kavereihin. Hienoa, että oot yrittäny omalla esimerkillä muuttaa sitä ja ottaa muita huomioon. Jos ei muuta, niin ainakin annat itestäs fiksun ja mukavan kuvan kaikille muille ja saat varmasti paljon ystäviä :) Tsemppiä opintoihin!

      Poista
  4. Amen tälle tekstille! Tuli ihan samoja ajatuksia viime viikonloppuna juhlissa, joista jäi jälkimakuna vain paha mieli kun en sulautunut tarpeeksi hyvin joukkoon. Valitettavasti oon myös huomannut viime aikoina pojilla samankaltaista käytöstä, etenkin jos seurustelevat niin käyttäytyvät suunnilleen kuin eivät saisi edes puhua vieraille muijille. Ihmiset eivät usein edes vaivaudu esittelemään itseään, itse kyllä pyrin edes kättelemään ja sanomaan oman nimeni. Oot kyllä hyvä ja fiksu kirjoittaja, osaat pukea ajatukset sanoiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! :) Joo, tiedän tosi hyvin ton tunteen, kun bileiden jälkeen vaan lähinnä ärsyttää että vaivautui paikalle, kun vastaanotto on niin jähmeetä.. Mun mielestä jo juhlien isännällä/emännällä pitäis olla sen verran pelisilmää, että yrittäis edes esitellä vieraita toisilleen, jotta ei pääsis syntymään sellasia pikku "klikkejä" juhliin, vaan kaikki vieraat vois hengailla ja jutella vapaasti keskenään. Itekin kannatan tota kädestä pitäen esittäytymistä, koska se antaa hyvän kuvan ihmisestä :) Mut en mä rohkene lähteä vaan kättelemään kaikkia vieraita läpi, jos kukaan ei näytä yhtään kiinnostuneelta tutustumaan muhun. Se on jännä et miten Suomessa on tällanen kulttuuri et hengataan juhlissakin vaan niiden omien kavereiden kanssa, eikä monia ees kiinnosta luoda uusia kontakteja!

      Poista
  5. Hieno teksti, nyökkäilin lukiessani! Itselläni tulee usein eteen se kompastuskivi, että introverttiuteni/yleisen hiljaisuuteni takia mut brändätään jollain tapaa koppavaksi tai epäkiinnostuneeksi ja helposti jätetään leikeistä ulos. Musta on hölmöä, että jotkut tekevät tietyn olettamuksen vain henkilön ulkonäöstä tai olemuksesta, eivätkä edes yritä selvittää onko asia oikeasti näin (sain ihan kuulla mitä musta ajatellaan, ihmisiltä, joista yksikään ei ollut puhunut mulle kertaakaan). Itsekin oon toivonut löytäväni enemmän samanhenkisiä sydänystäviä, joiden kanssa ei tarvitse bondata vain viinan äärellä. Ei kaikkien tarvitse olla papupatoja ja joskus sille hiljaisemmallekin tyypille jutteleminen tuottaa hedelmää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on tosi hyvä pointti! Oon huomannu saman et vähän hiljasemmat tai keskustelua mieluummin sivusta seuraavat ihmiset tuomitaan herkästi ylpeiksi tai just koppaviks, mikä on kyl oikeesti tosi ikävää, koska kaikki ei tosiaan oo samanlaisia hölöttäjiä. Myönnän kyllä, että oon iteki tehnyt joskus vastaavia oletuksia, mutta ne onki sitten myöhemmin osottautunu ihan vääriks, kun on vaa tutustunu paremmin ihmiseen. Eli kyllä niistä ensivaikutelmista kannattaa vaan yrittää päästä yli :) Ja toi ulkonäöstä päätelmien tekeminen on kans ihan oma lukunsa... Mäki oon kuullu vaikka mitä kommenttia jälkikäteen siitä, millaseks ihmiset on mua ulkonäön perusteella olettanu, mut onneks ne on sit osoittautuneet ihan vääriksi :D

      Poista
  6. No nyt oli hyvä teksti! Oon kanssa lukenut sun blogia aina välillä lukiossa hakemista suunnitellessa ja nyt aloitin lääkiksessä. Oon aika ujo, mutta tykkään kyllä tutustua ihmisiin ja oon nyt tietoisesti yrittänyt mennä esittäytymään/juttelemaan tapahtumissa ja koulussa yms., mutta aina ei vaan uskalla tehdä aloitetta ja pelkää torjutuksi tulemista just noin kun kirjotit. Itsellä varmaan taustalla vaikuttaa myös huonot kokemukset porukan ulkopuolelle jäämisestä peruskoulussa. Annan ehkä välillä jotenkin ylimielisen vaikutelman kun oon vaan hiljaa, mutta en tee sitä tahallani. Niin että menkää kaikki vaan juttelemaan niille hiljaisemmillekin tyypeille, hyvällä todennäköisyydellä ne on tosi iloisia kun joku toinen aloittaa jäänsärkemisen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, hyvä kommentti! Hiljaisuus ei tarkoita sitä, etteikö haluaisi jutella muiden kanssa, se on persoonallisuuden piirre siinä missä muutkin. Olin kans nuorempana ite vähän ujo tutustumaan uusiin ihmisiin (vaikka muuten oonkin puhelias), mut siitäkin voi oppia pois, kun vaan kovasti "treenaa" menemällä vaan juttelemaan muille :) Tsemppiä sulle opiskeluun!

      Poista
  7. Indeed! luettuani tekstin pätkän haluan jakaa ajatukseni ja kokemukseni. Onhan totta että vanhemmiten kavereitä ei saada enää yhtä helposti kuin hiekkalaatikon ääressä, jolloin ystävyyden syntymiseksi riitti yhteisen kuravesiämpärin juonti ;) Tuo mainitsemasi aikuisten maailman toiminta on asia täysin erikseen. Tuollainen tietoinen, krooninen syrjintä tai porukasta eristäminen, voidaan mielestäni rinnastaa kiusaamiseen, jopa pahimmillaan rasismiin ja ihmisoikeuksien vastaiseksi. Saa pelätä päästää ääneen mielipiteitään tai/ja joutuu esittämään muuta mitä on. Kokemukseni itsenä olemisesta sai kurjan päätöksen, kun muutin kauas toiselle paikkakunnalle lukemaan sosiaalisenapidettyä alaa. Positiivisena asiana koin että luokkaryhmämme koko oli iso. Jouduin kuitenkin lopettamaan opintoni kesken mm. henkisenkiusaamisen vuoksi: mustamaalaus, valehtelu, huononmaineen levitys, julkinen arvostelu, haukkuminen, syrjintä ja koulun kannalta merkittävän tiedon pimittäminen. Opiskelut luokkamme kanssa kävi mahdottomaksi, vaikka kyseessä olivat aikuiset ihmiset. Leimaannuin niin pahasti että sain vielä vuosia kuulla näistä asioista toisella paikkakunnalla tutun tuttujen kautta. Olen edelleen tästä hämmentynyt ja tämä vaikuttaa yhä edelleen käytökseeni, kuten avoimuuteen. En tiedä mitä "oikeaa" syytä tuon kaiken takana oli, mutta uskon että yksi tärkeä syy hakeutua lääkikseen, on juuri tuo vaikutelma lääkäreiden kollegiaalisuudesta. Varmasti joka paikassa on niitä kahvipöydän papattajia, mutta olen huomannut että lääkistuttuvani ovat saaneet monta hyvää ystävää opiskelualansa ihmisistä ja nämä ovat jopa jääneet elinikäisiksi ja läheisiksi perheystäviksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, onpa järkyttävää kuulla, että oot törmänny noin rajuun käyttäytymiseen ja kiusaamiseen! Tosi ikävää tollanen :( Älä anna noiden idioottien kuitenkaan vaikuttaa suhun itseesi, pysy just sellaisena kuin oot ja yritä ottaa se vaan yhtenä elämänkokemuksena vastaan. Mä en vaan ymmärrä, miks kukaan haluaa ihan tahallisesti pahoittaa kenenkään mielen ilman mitään syytä. Lääkiksessäkään ei varmasti voi välttyä ikäviltä kokemuksilta (sitä kyllä esiintyy), mutta keskimäärin ihmiset tekee kuitenkin yhteistyötä kaikkien kanssa ja osaa käyttäytyä hyvin muitakin kuin omia kavereitaan kohtaan. Mä oon saanu sieltä aivan ihania ja varmasti elinikäisiä ystäviä! :)

      Poista
  8. Mä oon ihan samaa mieltä jokaisesta sanasta! Mä alotin nyt lukion, ja ekan viikon aikana tutustuin muutamiin ihmisiin. Oon nyt kulkenut nää ekat viikot niiden kanssa, ja ensinnäkin musta tuntuu, etten mä saa solmittua keneenkään heistä samanlaista ystävyyssuhdetta kuin joskus ala-asteella. Ala-asteen jälkeen en oo saanut yhtäkään uutta ystävää. Muutama uusi kaveri on tullut, mutta ne on jäänyt vaan pintapuolisiksi.
    Toiseksi, nyt kun oon ollut niiden ihmisten seurassa ekasta viikosta lähtien, musta tuntuu että ne suhtautuu jotenkin kylmästi muhun.Oon vähän ujompi, ja mua kohdellaan sen takia eri lailla kuin muita, tai ainakin musta tuntuu siltä. Mun jutuille ei naureta samalla tavalla kuin muiden jutuille, ja muutenkin tuntuu, ettei ihmiset puhu mulle luontevasti. Mun seurassa ollaan jotenkin varovaisia. Mä oon kyllä ihan samanlainen ihminen kuin muutkin, ja mua voi kohdella ihan tasavertaisesti ihmisenä.
    Toi, että jätetään "vieras" henkilö porukan ulkopuolelle, on myös ihan kuin mun elämästä. Mä oon useasti ollut se ylimääräinen, "kolmas pyörä" porukassa, eikä mua ole huomioitu melkein koskaan. Mun yli vaan tallotaan, eikä huomata yhtään, ja se tuntuu inhottavalta. Ihmiset voisivat joskus edes avata silmänsä ja huomata, että on olemassa muitakin ihmisiä kuin vain läheisimmät kaverit ja minä itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävää, että oot kokenu jääväs vähän ulkopuolelle siinä sun kaveriporukassa :( Toi on tosi yleistä, että ne suulaimmat ihmiset on kokoajan äänessä ja puheenvuorosta joutuu melkein tappelemaan ja siinä sit ne vähän rauhallisemmat tai ujommat ihmiset jää helposti jalkoihin. Oon nähny tota niin paljon ja oonki ottanu tavaks alkaa juttelee niille, jotka uhkaa jäädä ulkopuolelle jossain ryhmässä. Kaikkien ei tarvii olla kokoajan äänessä, mutta kaikilla pitäisi olla siinä porukassa hyvä olo omana itsenään! Kokeile huvikses jutella vähän muillekin ihmisille, saatat hyvinkin löytää itelles hyvän ystävän, jonka kanssa sun on hyvä olla. Toi tunne, että kukaan ei oo sellanen hyvä ystävä, on ihan normaalia vielä noin alkuvaiheessa uutta kaverisuhdetta. Veikkaan kyllä, että kunhan tutustut vielä paremmin muihin, niin alat saada jo niitä oikeita ystäviä :) Rohkeasti vaan pää pystyyn, ei kannata jäädä sellaiseen porukkaan jumiin, jossa ei ole hyvä olla!

      Poista
  9. Oon ehdottomasti samaa mieltä. Alotan nyt toista vuotta kauppiksessa, tavotteena olisi kandin jälkeen lähteä lääkikseen, ja toi on kyllä todella surullinen ilmiö. Meidän naisten välillä on inhottava prejudice, että jokaikinen tuntematon yksilö nähdään kilpailijana, ei mahdollisena ystävänä. Ja sitten kun on ystäviä, samaa tehdään yhdessä, mässäillään toisen asioilla ja nauretaan. Sille on syynsä miksi suurin osa ystävistäni on miehiä. Onneksi on löytynyt niitä kultakimpaleita tytöistäkin, mutta varsinkin näin kauppismaailmassa.. Jösses että tulee nähtyä kaikenlaista paskaa näin suoraan sanottuna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tää kommentti tulee niin sydämestä ja on täyttä asiaa! Just toi on se ongelma, tuntuu et monet naiset ei halua ystävikseen sellaisia naisia, joille he kokevat jotenkin "häviävänsä" jossakin tai jotka muuten vaan nähdään kilpailijoina. Varsinkin kateus on yks valtava tekijä, sen jos jonku oon huomannu.. Mitä se on keneltäkään pois jos ystävä on mielettömän upea ihminen? Ite ainakin ajattelen sen niin, että voin oppia siltä ystävältä jotain uutta ja kehittää itseäni! Ja toi seläntakana paskan jauhaminen on kyl kans niin syvältä.. Mut sille pitää vaan oppia nauramaan, kaikkia ei voi miellyttää! Ite aina ajattelen sen niin, että omapahan on menetyksensä! :D Hyvä, että oot löytäny myös niitä kultakimpaleita! :)

      Poista
  10. Jep, samoja fiiliksiä täälläkin. Tuntuu että monet sinänsä hyvätkin kaverit jotka on tuntenut pitkään ovat nykyään niin kiireisiä ettei tule tavattua, itsekin on usein niin kiireinen ja väsynyt että on välillä hankalaa löytää aikaa kavereille. Ja sitten kun haluaisi ehkä löytää niitä uusia kavereita, niin tutustuminen on hankalaa! Oon itse vielä aika introvertti, ja esim. isoissa porukoissa hengaaminen on mulle väsyttävää, niin yritäpä siinä sitten tutustua :D Myöskin toi kuvailemasi ilmiö siitä, että tässä iässä monet tuttavuudet tunnutaan solmivan baarissa on mullekin hankala, koska en viihdy baareissa kovinkaan paljoa - usein siellä on liikaa meteliä mun makuuni kun haluaisin vaan jutella jonkun kanssa kunnolla, ja tutustuisin itsekin ihmisiin mieluummin selvinpäin. Ei siis sillä että katsoisin pahalla niitä jotka taas käyvät paljon baareissa, tuntuu vaan että kun en itse piittaa baareista niin älyttömän paljoa niin mun on ehkä vaikeaa löytää sieltä samanhenkistä seuraa.

    Noiden samojen seikkojen vuoksi mun oli vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin tässä nykyisessäkin opiskelupaikassani silloin alussa, kun tuntuu että ne tutustumiset oli tarkoitus hoitaa niissä opiskelijabileissä ja mä en todellakaan ole parhaimmillani niissä :D Mussa on varmasti itsessänikin "vikaa" jos olen liian syrjäänvetäytyvä tai jotain (ja ehkä vaikutan jotenkin vaikeasti lähestyttävältä ja vahingossa ylimieliseltä jos oon vähän pidättyväinen? En tiedä), mutta mun on jotenkin vaikeaa tunkea sellaiseen isoon porukkaan mukaan ja yrittää huudella omia asioitani muiden yli kun kaikki porukassa puhuvat samaan aikaan ja joku mua äänekkäämpi ja ulospäinsuuntautuneempi ihminen alkaa vähän dominoida sitä keskustelua... Mulle käy usein niin, että periaatteessa tollaisen ryhmän ihmiset voivat vaikuttaa musta mukavilta ja kaikkea, mutta se ympäristö ei vaan sit ole munlaiselleni ihmiselle se ihanteellisin.

    Inhoan myös tota sun mainitsemaasi tyyliä sulkea porukan ulkopuolelle joku, joka ei tunne kaikkia muita ihmisiä siinä joukossa! Siis mä en ajattele noissa tilanteissa mitenkään että olisi jonkun muun velvollisuus vartavasten MAANITELLA mua puhumaan tai vetää mua siihen porukkaan kädestä pitäen mukaan (koska onhan se mun omalla vastuullani lähestyä muita), mutta joskus on käynyt niin että ne kaikki muut ihmiset porukassa tuntevat toisensa ja juttelevat vain jostain inside-jutuistaan... niin mitäpä siinä sitten sanoo :D Eli sellainen pieni huomaavaisuus olisi kuitenkin ihan kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä, paljon hyvää asiaa! Ite oon aika puhelias porukassa ja helposti intoudun mukaan selittämään ja keskustelemaan, mutta mäkin ahdistun sellaisessa isossa porukassa, jossa pitää tapella saadakseen suunvuoron ja suunnilleen huutaa muiden päälle :D Siks tykkään jutella enemmän pienemmissä porukoissa, koska siellä kaikki saa sanoa sanottavansa helpommin. Varmasti tota pidättäväisyyttä tulkitaan helposti väärin, mikä on ikävää. Oonkin monesti kyselly ryhmän hiljaisemmilta jäseniltä jotain, koska silloin heidänkin on helpompi tulla mukaan keskusteluun ja toisaalta ei tule sitä ikävää oloa, ettei muut halua sua siihen porukkaan. Muista, että sussa ei ole mitään vikaa, oot vaan vähän hiljaisempi tapaus kuin jotkut muut! Sulla on omat vahvuudet, joita muilla taas ei välttämättä ole :)

      Poista
  11. Ihan uskomattoman hyvin kirjoitettu postaus! Mä oon ite tässä koulun (oon myös Helsingin lääkiksessä, tosin eri kurssilla) alkaessa myös pyöritellyt näitä samoja asioita. Mustakin tuntuu, että jään nopeasti pois niistä BFF-suhteista lääkiksen puolella, kun en jaksa hehkuttaa ja naureskella sille et hehee miten sä olitkaan kännissä niin typerä jne.. Ens kerralla pitääki tulla juttelee sulle ku törmätään jossain :)
    t. kollega

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tule ihmeessä! Aina kiva tutustua samanhenkisiin tyyppeihin :)

      Poista
  12. Ajattelin itse tänään just samaa. Koulussa joudun (tai toisaalta saan) olemaan parilla tunnilla ainoana tyttönä, muut on siis poikia. Hyvin he ovat ottaneet mut vastaan vaikka ei olla edes tutustuttukaan, mutta ei ole syrjintää tai muutakaan. Tyttöporukassa jossa ei tuntisi ketään ei varmaan menisi näin hyvin. Tyttöjen / naisten keskuudessakun on näitä kaksnaamasia ja muita ihme tyyppejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, miesten kanssa on helpompi tulla toimeen ja muutenkin tykkään siitä fiiliksestä, mikä mieskaveriporukoissa vallitsee. Kaikki otetaan vastaan sellaisina kuin ovat ja hengataan silti yhdessä, mut annetaan jokaiselle sitä omaa tilaa. Miehet myös sanoo suoraan, jos joku vituttaa, naisporukoissa noi jutut kiertää aina selän takana..

      Poista
  13. Moikka! Sulla on tosi kiva blogi, ihana lukea, kun tunnustat ns. "tavalliselta ihmiseltä" ja et mun mielestä ollenkaan ole ylpistynyt. Toki en voi tietää, millainen olet in real life, mut et ainakaan täällä vaikuta sellaiselta :). Olisin kysynyt sunkin mielipidettä, ei liity tähän postaukseen mitenkään. Oon käynyt lukion ja valmistunut ylioppilaaks 2011. Sillon kävin pitkän matikan, fysiikan, kemman ja bilsan. Mun abivuosi oli kuitenkin semirankka, tein töitä samalla ja luin kovasti kirjotuksiin. Lääkishaave mulla on ollut oikeestaan aina, mut oon tosi huono luottamaan itseeni ja ajattelin aina, että no, en minä pääse kuitenkaan, miksi siis yrittää? No nyt tuo ajattelu tuntuu tosi typerältä. Oon 22-vuotias ja opiskelen viimeistä vuotta sairaanhoitajaksi ja tiedän, että tähän en voi jäädä. Tavallaan kaikki mun kapasiteetti, ei nyt mene hukkaan, mutta ehkä ymmärrät mitä tarkoitan. Pystyisin parempaankin. Onko sun mielestä enää nykyään mitään mahdollisuutta päästä tältä pohjalta lääkkikseen, kun se koekin uusiutui? Tiedän kyllä, että kovaa työtä olisi tiedossa, mutta nyt vanhempana ja viisaampana olisin siihen enemmän kuin valmis! Olen miettinyt valmennuskurssien tarjoamia pitkiä kursseja, olisiko tämmöisestä esim. hyötyä? Vai pitäisikö mun aloittaa käymällä lukion ko. kurssit ns. uudestaan? Kiitos sulle paljon jos jaksat vastata, jos et nii kiitos silti kivasta blogista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Heh, ei mulla oo mitään syytä olla ylpistynyt, joten hyvä etten anna sellaista kuvaa ainakaan näin julkisesti! :D Sulla on todella hyvät tsäänssit lääkikseen, etenkin tolla sairaanhoitajapohjalla on hyvä alottaa! Ymmärrän hyvin, mitä tarkotat toilla "kapasiteetilla" ja jos sulla on tollanen tunne, niin suosittelisinkin hakemaan lisähaastetta ja pyrkimään lääkikseen. Ite kävin Valmennuskeskuksen syyskuussa alkavan pitkän kurssin ja koin sen kyllä hyödylliseksi! Siinä ohella ehtii kans hyvin opiskelemaan noita lukion kursseja itsenäisesti. Mutta toki kannattaa tehdä siten, mikä itestä tuntuu parhaalta :) Oot vielä nuori lääkikseen hakija, joten sulla ei ole mitään hoppua tän asian kanssa! Mutta hyvät mahdollisuudet on kovalla työllä päästä jo heti ensiyrittämällä sisään! Tsemppiä!

      Poista
  14. Täyttä asiaa koko teksti! Oon niin samaa mieltä siitä mitä sanot tyttöjen välisestä "ystävyydestä"! Itse muutin just opiskelujen perässä suurempaan kaupunkiin ja oon huomannnut saman, et on tosi vaikea saada läheisiä ystäviä. Varsinkin tytöt/ naiset osaa olla tosi kylmiä ja luotaantyöntäviä toisiaan kohtaan. Ja maalta tulleena kaipaan aitoutta, sitä, että ihminen voi olla oma itsensä. Koska esittämisen näkee aina, ja on kurjaa, kun itse yrittää olla aito ja lämmin ja sitten kohtaakin vain kylmän ja kovan kuoren :( Toivon, että ajan kanssa tutustun ihmisiin paremmin, mutta paljon olisi kyllä korjattavaa naisten ihmissuhdekäyttäytymisessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi että oot saanu vähä viileen startin :( Kyllä se tilanne yleensä lähtee paranemaan, kun vähän tutustuu enemmän, mutta on se kurjaa, ettei voi alusta alkaen olla vaan oma itsensä. Jotkut voi tietysti hämmentyä toisten ystävällisyydestä niin paljon, että antaa itsestään tahattomasti tylyn kuvan, en tiedä!

      Poista