sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

kliinisen vaiheen kauhistelua

Väsyttää. Kello on jo ihan liian paljon ja mun pitäisi olla sikeästi unten mailla huomista työpäivää ajatellen, mutta valitettavasti mua on jo muutaman päivän vaivannu univajetta aiheuttava tilapäinen häiriö nimeltään futiksen MM-kisat... Mua ei edes mitenkään ihan hirveästi kiinnosta noi pelit, mutta poikaystävä onkin sitten munkin puolesta innoissaan :D

Kesäloma on ollu IHANA! Oon nauttinu ihan sydämeni kyllyydestä kylmistä sadepäivistä huolimatta. Mun kesätyö henkilökohtaisena avustajana on enemmän kuin paras kesätyö ikinä, koen tekeväni jotakin hyvää ja viihdyn hyvin mun asiakkaiden kanssa. Työajat on myös varsin mukavat, koska oon saanut itse toivoa paljon ja mulla onkin paljon myös vapaa-aikaa, mikä tekee syksyä ajatellen tosi hyvää! 









Mites sitten syksy? Suoraan sanottuna mua pikkasen jännittää tuleva... Kolmosen syksyä manataan lääkiksen pahimmaksi ajaksi, tai ainakin työläimmäksi! Toisaalta monet ovat myös kertoneet, että todellisuudessa se ei ole niin paha, miltä kuulostaa. Mulla on kunnianhimoisena suunnitelmana lukaista patskun kirjaa eteenpäin itsekseen, jotta urakka edes vähän helpottuisi. Yritän olla ottamatta hirveetä stressiä koulusta, vaikka mun kohdalla se on helpommin sanottu kuin tehty :D Jos pystyisin välttämään edes viime syksyisen migreeniputken niin sekin olisi jo puoli voittoa!

Tajusin muutama päivä sitten jotain jännittävää - puolen vuoden päästä mä vedän lääkärin takin niskaan ja siirryn lopullisesti sairaalan puolelle. Muistan vielä, kun pari kesää sitten odotin into pinkeenä tulevien opintojen alkua ja manasin ikuisuudelta tuntuvaa prekliinistä vaihetta, ja nyt se on jo ohi! Aika siirtyä tositoimiin on tässä jo ihan kohta. En oo missään vaiheessa vielä todella sisäistänyt tätä tulevaa muutosta opiskeluissa, enkä tiedä pitäiskö tähän yrittää jotenkin yrittää orientoitua? Oon pienestä asti ollut aika epäjärjestyksellinen ihminen (näin kauniisti sanottuna) enkä oo koskaan ollu hyvä kirjaamaan tehtäviä tai tapahtumia jonnekin ylös. Joka vuosi oon esimerkiksi ostanut jonkin kivan "motivaatiokalenterin" ja ensimmäiset pari kuukautta jopa ahkerasti täyttänyt sitä erivärisiä stabiloita käyttäen, kunnes vähitellen värit on aina hiipuneet ensin suttuisiksi kuulakärkikynä merkinnöiksi ja sitten lyijykynä tuherruksiksi ja loppuvuodesta kalenterin sivut ovatkin olleet täysin tyhjiä. Joku pikakurssi oman ajankäytön suunnitteluun ja ylipäätänsä elämän järjestykseen pistämiseen voisi tehdä ihan hyvää, sillä opiskelun kiihtyessä aikatauluttamisen merkitys korostuu edelleen.

Oon myös pikkuhiljaa oppinut tunnistamaan itsessäni uuden pelon, nimittäin oman tai läheisen sairastumisen. Jo parin vuoden opiskelun jälkeen voin käsi sydämellä vannoa, että sanonta "tieto lisää tuskaa" pitää todellakin paikkansa! Musta on tullut ihan järkky hysteerikko monien asioiden, kuten bakteerien ja UV-säteilyn suhteen :D Sairaudet ja lääkkeet on koko ajan omassa arjessa läsnä, minkä vuoksi vaakakuppi on ehkä keikahtanut vääristyneeseen suuntaan. Kun jatkuvasti lukee lisää tietoa kirjoista, netistä ja alan lehdistä ja on vielä töissä tekemisissä ihmisten kanssa, jotka tarvitsevat apua sairautensa takia, syntyy helposti ajatus siitä, että sairautta on kaikkialla. Ja sitten tulee pelko, että mitä jos minulle tai jollekin tärkeälle ihmiselle käy jotakin. 

Oon suhteellisen herkkä tällasille ajatuksille ja rupean helposti miettimään asioita liikaa. Vaikka oonkin melko kylmähermoinen ja pystyn tiukissakin paikoissa pitämään palikat kasassa, niin oon silti herkkä. Joskus oonkin miettinyt, että kestänkö tätä ammattia, koska vastaan tulee niin paljon menetyksiä. Mua kiinnostaa suunnattomasti kirurgia, lastentaudit ja akuuttilääketiede, mutta pystynkö oikeasti tekemään sellaista työtä ilman henkilökohtaista kärsimystä? Toisaalta ehkä juuri ne suuret tunteet on se syy, miksi noi alat herättää mussa niin paljon kiinnostusta. Vielä en voi sitä tietää :) Kauheesti ajatuksia ja liian vähän aikaa selvitellä niitä rauhassa. 



Keskiyöllä tulee aina nää todelliset vuodatukset esiin :D Jotenkin sitä päätyy alintajuntaisesti sinne, mitä on itsekseen jo jonkin aikaa pohtinut. Kuitenkin vain aika näyttää miten käy.

Ihanaa heinäkuuta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti