sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Pari sanaa vastuuhenkilönä toimimisesta

Hellurei taas!

Viimeksi kirjottelin vinkkejä tuleville alfoille ja tajusin vasta jälkikäteen etten maininnut sanallakaan kurssin vastuutehtäviä! Uudet opiskelijat saa jo ennen koulujen alkua tietoa opiskelusta ja vastuutehtävistä, mutta käsitys toiminnasta saattaa silti jäädä vähän hämärän peittoon. Koska toimin kurssillani vastuuhenkilönä, ajattelin että voisin valaista kaikkia asiasta vähänkään kiinnostuneita kertomalla omia kokemuksiani vastuutehtävistä.




Olen siis toiminut kurssini urheiluvastaavana nyt ensimmäisen vuoden ja pesti jatkuu koko koulutuksen loppuun asti, toki varmasti aktiivisinta aikaa (ainakin mulla luultavasti) ovat juuri nämä alkuvuodet :) Meidän kurssilla on kaksi urheiluvastaavaa, mikä on hyvä juttu, koska vastuuta saa mukavasti jaettua eikä stressikertoimet pääse nousemaan taivaisiin asti :D Me pyrittiin järjestämään kerran kuussa tai parissa kuussa joku isompi urheiluhenkinen tapahtuma, johon muut kurssilaiset saivat halutessaan osallistua. Keväällä oli vähän pidempi breikki TULE-jakson takia, mutta muuten toiminta oli suht säännöllistä. Urheiluvastaavan homma ei siis ole mitään jokaviikkoista ja aikaa vaativaa. Lääkiksellä on toki vaikka mitä kerhotoimintaa ja ne jutut on asia ihan erikseen. Meidän hommana on järjestää koko kurssille suunnattuja yhteisiä kivoja hetkiä, jotka antaa lisäenergiaa opiskeluun ja helpottaa muihin tutustumista. Eikä tekemisen tarvitse olla mitään hikiliikuntaa, mekin käytiin kurssin kanssa esimerkiksi Megazonessa, mikä oli tosi hauskaa!


Kuva otettu meikun Unisportista!
Tietysti vastuutehtäviä on muunkin kuin urheilun saralla, joten jokaiselle "vastuunhaluiselle" löytyy varmasti jotakin. Enemmän hommaa on esimerkiksi kurssien emännillä ja isännillä, jotka ovat vastuussa esimerkiksi bileistä, kurssin tiedotuksesta ja kirjatilauksista. Vähemmällä pääsee ryhtymällä urheilu- tai kulttuurivastaavaksi. Luulisin, että myös basaarin siisteydestä vastaava pääsee suht vähällä. Numeroiden pyörittelystä ja taloudesta tarkka saattaisi pitää rahastovastaavan hommasta, tosin kurssin "verokarhuna" toimiminen vaatii vähän auktoriteettiä :D Vastuutehtävistä kerrotaan vielä lisää syksyllä, mutta on hyvä pohtia tätäkin asiaa jo etukäteen!

Miten sitten itse päädyin hakemaan vastuutehtävää? Noh, oikeastaan se veto tuli aika lonkalta! Olin kyllä miettinyt asiaa jo etukäteen, mutta en halunnut mitään työlästä hommaa itselleni, koska koulun lisäksi käsipallo vie ison osan vapaa-ajastani. Toisaalta tunsin, että sovin hommaan kuin nakutettu, sillä rakastan urheilua ja haluaisin ehdottomasti paljon holittomia tapahtumia opiskelujen ohelle, ja urheiluvastaavalla on mahdollisuus vaikuttaa juuri siihen! Tottakai bileet ja sitsit kuuluvat opiskelijaelämään, mutta myös raittiita tapahtumia tarvitaan, sillä ne ovat omiaan kohottamaan yhteishenkeä kurssin sisällä :)



Jos jokin vastuutehtävistä vähääkään kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti hakea sitä! En ole katunut päätöstäni lainkaan, päinvastoin, oon kiitollinen siitä että uskalsin hakea paikkaa! Oon päässy tekemään hommia monien kurssikavereiden kanssa ja oon saanu hyviä kavereita ja tutustunu monipuolisesti omiin kurssilaisiin tapahtumien kautta. On kiva olla vähän aktiivisemmin mukana oman kurssin tapahtumien järkkäämisessä, koska sitä kautta pääsee tekemään yhdessä muiden kanssa kaikkea hauskaa ja oppii samalla organisoimaan isojakin juttuja! Ja tietysti on kiva kantaa edes vähän vastuuta kurssin yhteisestä asioista, samalla oppii ryhmätyöskentelyä ja tutustuu hyvin myös muihin vastuuhenkilöihin :)

Siinäpä nyt pari sanaa lisää, kohta se koulu jo alkaa teillä uusilla alfoilla!! Me kaikki beetat ollaan jo ihan fiilareissa syksystä, teille on kaikkea kivaa edessä, joten olkaa aktiivisia ja osallistukaa mahdollisimman moneen tapahtumaan heti alusta alkaen - opiskelijaelämä eletään nyt ja se on ehdottomasti yksi opiskelun parhaista puolista!

Syyskuussa nähdään!

6 kommenttia:

  1. Hei!

    Olen tekemässä Mediuutiset-lehteen juttua bloggaavista lääkäreistä. Olisiko mahdollista haastatella sinua juttua varten?
    Ota yhteyttä sähköpostitse anna.niemela@mediuutiset.fi

    T. Anna

    VastaaPoista
  2. Kiitos tosi inspiroivasta blogista!
    mä päätin kerätä rohkeuteni, lopettaa jossittelun ja hakea ensi kertaa lääkikseen keväällä. Halusin kysyä et minkä valmennuskurssin itse kävit ja koitko hyväksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! :)

      Mahtavaa! Kävin itse Valmennuskeskuksen pitkän kurssin, joka alkaa jo syyskuussa ja en voi kuin suositella! Opettajat (ainakin mun oli) ovat todella osaavia ja materiaalit selkeät ja hyvät :) Kannattaa lukea noita blogin alkupään tekstejä, sinne oon kirjotellu jonkin verran omista kokemuksista. Tsemppiä matkaan!!

      Poista
  3. Hei,
    kuinka monta tuntia viikossa harrastit käsistä opiskelujen ohella? Aloitan lääkiksen Helsingissä syksyllä ja haluaisin tehdä osa-aikatöitä n. 15 tuntia viikossa. Onko opiskelut, työt, poikaystävä, ystävät ja muut sosiaaliset tapahtumat mahdoton kombo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On. Joko työt tai sosiaaliset suhteet, sinä päätät.

      Poista
    2. Moikka!

      Monet mun kavereista tekee koulun ohella töitä osa-aikasesti. Rankkaahan se varmasti on, koska lukemiseenkin menee paljon aikaa, jolloin vapaa-aika jää vähemmälle. Vaikka treenaankin yleensä kuutena päivänä viikossa, niin mun treenit/pelit on mulle sitä omaa rakasta vapaa-aikaa, jonka saan viettää mun huippujen joukkuekavereiden kanssa, joten sitä ei voi verrata työntekoon (ellei nyt satu olemaan ihan unelmaduunissa :D).

      Kyllähän toi kombo kuulostaa aika hankalalta, helposti käy niin, että opiskelijabileet jäävät väliin kun väsymys iskee ja poikaystävä vaatii enemmän huomiota :D Mutta ei se mahdotonta ole! Jos esimerkiksi tekisit 1-2 lyhyempää arkivuoroa ja yhden pitkän viikonloppu vuoron, niin siinä ehtii vielä ihan hyvin mukaan tapahtumiin ja näkemään läheisiä :)

      Poista