perjantai 24. toukokuuta 2013

It's over... so over

Pikapäivitystä vain väsäilen, aika ei valitettavasti riitä kummempiin kirjoitteluihin, kun on pakko siivota ja lukea vielä viimeiseen neuron ykköskurssin tenttiin. Halusin kuitenkin tulla antamaan terveiseni kaikille niille, jotka ovat tänään antaneet kaikkensa pääsykokeessa. Olisin ehdottomasti halunnut mennä valvomaan koetta, mutta koska olen valmennuskurssilla tutorina niin se ei olisi ollut sallittua. Tyydyin siis jännittämään niin sanotusti kotisohvalta! Olen jonkin verran kuullut kommentteja suunnasta jos toisestakin ja vaikka en olekaan koetta vielä nähnyt, niin vaikuttaisi siltä, että se oli aikamoinen yllätys jokaiselle, niin pyrkijöille kuin meille opiskelijoillekin. Monet (minä mukaanlukien) ovatkin jo ilmaisseet kiitollisuutensa siitä, ettei tarvinnut olla pyrkimässä enää uudestaan tänä vuonna.

Olin kuullut jo talvella villejä huhuja siitä, että pääsykokeen painopiste siirtyisi laskuista aineistopohjaisiin tehtäviin, mutta en olisi ikinä uskonut sen tapahtuvan näin radikaalisti. Olen oikeastaan vihainen jokaisen hakijan puolesta, joka on kuukausitolkulla takonut päähänsä lukion fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa ja tehnyt ahkerasti töitä valmistautuakseen kokeeseen ja sitten vastassa onkin kasa aineistoon pohjautuvia monivalintatehtäviä ja epämääräisiä laskuja. En nyt sano aiheesta enempää, koska en tehtäviä ole vielä nähnyt, mutta kuulemani perusteella olen kyllä pettynyt tähän valintakokeeseen - ja pahasti!

Aina puhutaan siitä, kuinka lääkiksen pääsykoe mittaa paineensietokykyä, stressin hallintaa, loogista päättelykykyä sekä opiskelumotivaatiota. Motivaatiota testataan sillä, että luettavana on runsaasti kirjoja ja materiaalia, jolloin vain todella motivoituneet pyrkijät jaksavat opiskella kaiken tarvittavan huolellisesti. Miten nämä motivoituneet opiskelijat tulevat valikoiduiksi pääsykokeella, joka perustuu suurimmalta osalta aineistoon ja jonka tehtävät ovat monivalintatehtäviä, joiden pisteytys on luokkaa oikea vastaus -> + 0,5p ja väärä vastaus/vastaamatta jättäminen -> - 2p ? Jos suurin osa tehtävistä pohjautuu lukion oppimäärän ylittäviin aineistoihin niin pääsykokeeseen valmistautuminenhan on melkolailla turhaa, ainakin kärjistetysti! Itsestäni tuntuu vähintäänkin epäreilulta se, että opiskelemaan voi päästä sellaisia pyrkijöitä, jotka eivät ole edes avanneet lukiokirjoja kevään aikana.

Ehkäpä kokeen tarkoituksena on suosia opiskelijoita, jotka omaksuvat nopeasti uutta tietoa ja pystyvät soveltamaan sitä eri tavoin. Nämä ovat toki tärkeitä ominaisuuksia lääkärin työtä ajatellen, mutta silti.. Tuntuu jotenkin väärältä kaikkia niitä hakijoita kohtaan, jotka ovat täysillä valmistautuneet täysin erilaiseen valintakokeeseen! 

Vaikka nyt tuntuisi siltä, että koe meni päin mäntyä ja että mahdollisuudet päästä sisään ovat olemattomat, niin päätä pystyyn vaan! Tuskin kenelläkään on nyt sellainen olo, että "JES, hyvin meni!". Tai vaikka olisikin, niin tuskin kovin monella ainakaan. Ihminen voi tehdä vain parhaansa ja katsoa mihin se riittää. Työnteko on tältä keväältä ohi ja nyt edessä on kaunis kesä ja rutosti vapaa-aikaa! Vaikka nyt olisikin vaikeaa, niin kyllä se siitä helpottaa pikkuhiljaa. Elämässä on onneksi muutakin kuin koulu :)


Meni syyteen tai saveen niin KESÄLOMA alko nyt! Muista palkita itsesi kovasta työnteosta, olet sen, tuloksesta riippumatta, ansainnut! Kyllä se aurinkokin pikkuhiljaa tulee taas esiin :)

17 kommenttia:

  1. Moikka,

    löysin sun blogin ihan sattumalta -ja se tais olla mulle taivaan lahja! Tää on ihan mahtava, ja tuntuu ihan ku lukisin mun omaa elämää:). Käyn lukioo neljässä vuodessa ja ens keväänä haen Turun lääkikseen. Kevään yo-tulokset tuli juuri: bilsasta l ja äikkä tippu eehen. Kyselisin yhteispistekiintiöstä ja alkupisteiden merkityksestä, kuinka paljon niihin kantsii panostaa? Mitä enemmän oon sun postauksia lukenu, sitä enemmän tunnen olevani sun kaa samalla aaltopituudella ja siks haluaisinki jutella tai kysyä neuvoja sulta kahenkeskeisillä viesteillä yms.:D

    Fanny:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Fanny!

      Kiva, että oot tykänny! :) En ottaisi ylppäreistä mitään älytöntä stressiä, mutta toki hyvät alkupisteet tuovat jonkinlaista mielenrauhaa pyrkimiseen. Itselläni oli yhteispisteet muistaakseni 36 (kirjoituksista L,L,E,E,E jotka pisteytettiin, ruotsi tosin keskipitkä) ja pääsin tosiaan sisään yhteispisteillä, vaikka olisin päässyt sisään pelkillä koepisteilläkin. Merkittävää hyötyä ylppärituloksista saa oikeastaan vain ällärivillä, koska mullakin oli pisteet koepistekiintiössä suhteessa korkeammalla kuin yhteispistekiintiössä, joten kannattaa suosiolla keskittyä lukemaan kokeeseen eikä tuudittautua alkupisteiden varaan :)

      Poista
  2. Mulla on ainakin todella epätoivoinen olo kokeesta. Odotin jotain viime vuoden tyylistä, että on pitkä ainesto, mutta silti myös lukion tietojen pohjalta ratkaistavia tehtäviä. Musta tuntu nyt että en osannu mitään :( oikeesti on niin paha mieli siitä, että mun elämässä on ollut niin paljon huolia ja murheita, että en oo aiemmin pystynyt kunnolla keskittymään ja nyt kun sain jotenkin oman elämän järjestykseen (ja perhehuolia sysittyä syrjemmälle) ja valmistauduin paljon paremmin kuin viime vuonna (oon hakenut myös Galenoksen aikaan, mutta sitä en kyllä laske edes kunnon yritykseksi) niin se koe onkin muuttunut tuollaiseksi. Miksi sen piti tapahtua juuri nyt? Ja onko se tulevaisuudessakin tuollainen?

    Oon aiemmin ollut optimistinen, että pääsen kyllä kun luen tosi kovalla sisulla. Oon pitäny itteäni sellaisena, että opin kyllä ja hoksaan asioita, osaan soveltaakin kun perehdyn asioihin. Oon tehnyt vanhoja pääsykokeita (ja tosiaan hakenutkin) ja ajattelin niiden perusteella, että kyllä mä pääsykokeesta tulen selviämään, jos en tänä vuonna niin viimeistään ensi vuonna. Mutta nyt tuo ajatus romuttui aivan täysin. Musta vaan tuntuu etten pysty tuollaisella kokeella pääsemään sisään ikinä vaikka miten vuosikausia valmistautuisin. En tiedä miten tuollaiseen soveltavuuskokeeseen valmistaudutaan, sitä kai on vaan älykäs tai tyhmä. Ilmeisesti minä oon liian tyhmä lääkikseen.

    Oon muitakin vaihtoehtoja harkinnut ammatiksi, mutta oon halunnut lääkäriksi niin pitkään ja hartaasti ja mulla on piruvie enemmän alalla tarvittavia taitoja kuin joillakin tuntemillani lääkisläisillä. Silti, vaihtaisin näitä mm. tunnetaitoja ihan milloin vain sellaiseen nörttiälyyn - että voisin päästä sisään lääkikseen!

    Nyt vaan mietin, että mitä ihmettä ensi vuonna? Onko mun turha edes hakea enää kun en tuollaista koetta osaa kuitenkaan. Miten siihen edes pitäisi valmistautua? Toisaalta en vaan pysty hylkäämään tätä unelmaa kun oon niin paljon jo sen eteen tehnyt. Ja mitä mä sitten elämälläni edes teen?

    Anteeksi tämä valitus. En todellakaan odota, että vastaat noihin kysymyksiin. Itsehän minun pitää keksiä miten edetä. Tällä hetkellä on vaan niin paha mieli :(

    VastaaPoista
  3. Hmm. Tämän postauksen perusteella mun olis sitten kuitenkin kannattanut hakea nyt eikä vasta ens vuonna. Odotan mielenkiinnolla julkaistavia tehtäviä. Aineistopohjaisuudessa varmasti on hyötyä siitä, että on aikaisempia korkeakoulutuopintoja, myös soveltavia taustalla ja ikää enemmän. Vähän nyt harmittaa, etten hakenut jo tänä keväänä jos kerran koe on noin radikaalisti muuttunut. Damn. Jos koe oli kaikille yllätys, niin kyllähän sitä sitten siinä on pärjättykin huonommin ja pääsee huonommillakin pisteillä. Tsemppiä nyt edelliselle kaikesta huolimatta!

    VastaaPoista
  4. Pakko kommentoida tähän väliin. On tosiaan totta että mahdollisesti suurimmalle osalle tuo koe tuntui vaikealta, jopa mahdottomalta. Omalla pohjalla vuoden verran lukion oppimäärän lukemista, mutta alalta kuitenkin jo kokemusta sen verran että työskentelen nykyisin sairaalassa ja aikaisempina vuosina joskus työskentelin mikrobilsan ja lääkelabrojen firmoissa, joissa kirjoitin opinnäytetyöni antigeenien analyysiohjelmista. Joku osui naulan kantaan sillä, että eniten ketutti epäoikeudenmukaisuuden tunne. Aika samalla lailla tuo koe osaltani olisi mennyt, olin lukenut ahkerasti koko vuoden tai en. Nyt olisi kannattanut vain viettää sapattivuotta ja tulla suoraan kokeseen pistämään pitkävetoa. Ehkä ei mutta, kaikki kokeessa olleet varmaan ymmärtävät mitä ajan takaa ;) Tuo koko koe oli minulle täyttä hepreaa, mutustelisin että pisterajat ropisevat reilusti. Nyt siis kaikki positiivisilla mielin ja yrittää keskittyä nauttimaan kesästä & mahtavista terassikeleistä!

    VastaaPoista
  5. Tuo on niin totta! Aivan älytön koe. Eihän tommosta ehdi millään tekemään kokonaan kunnolla ja laskut oli kyllä jotain ihan muuta mitä varmasti suurin osa kuvitteli. Ainakin ite ajattelin, että olis ollu vähän edes enemmän kemian laskuja. Pelkkää fysiikkaa ja monivalintoja. Mitä ihmettä ne tekijät on oikeen ajatellu? Hyvin olis voinu mennä lukematta ja saanu saman tuloksen. Ainakin omalla kohdalla. Toivotaan vaan että pisteet riittää, ei oo meinaan alkupisteet hirvittävän hyvät. Mut eipä mitään ens vuonna uudestaan jollei tänä vuonna ja onneks on ohi urakka ainakin tältä erää! :)

    Hyvää kesää sulle! :))
    -Jenni

    VastaaPoista
  6. Jooh. Itse olin kanssa koko vuoden lukenut, eikä suoraan sanottuna tunnu siltä, että olisi mitään toivoa päästä sisään. Monivalinnoista totta kai jotain osasi, mutta sitten menee niitä saatanan miinuksia, joiden takia en lainkaan ihmettelisi, vaikka kaikki osiot menisivät nollille :p Tsemppiä kaikille valintakokeen tehneille, kyllä sinne JOKU pääsee sisään.

    VastaaPoista
  7. On kyllä helpottavaa kuulla muidenkin ihmisten kommenttia asian tiimoilta! Koko kevät on istuttu nenä kiinni kirjassa ja lukion oppimäärää taottu suurella tarmolla ja motivaatiolla.. Ja kuinkas sitten käykään :D kokemus oli tyrmäävä! Toivon tosiaan, että ensi vuonna kokeessa kysyttäisiin myös jotain, mitä on sitä varten kovalla työllä opeteltu...

    VastaaPoista
  8. :(

    En osaa sanoa yhtään mitään järkevää, koe oli todellinen sokki! Ensi vuodesta on vaikea lähteä veikkaamaan yhtään mitään, voi olla että koe muuttuu jälleen, kuka tietää?

    Tämä koe ei todellakaan ollut mikään "tyhmyystesti" vaan valintakoe, joka painottui eri asioihin, kun mihin olemme tottuneet. En halua KENENKÄÄN sanovan olevansa liian tyhmä lääkikseen, koska siitä ei ole kyse. Hyvä lääkäri ei aina ole se akateemisesti menestynein, sillä ihmisläheisessä työssä todella monet luonteenpiirteet ja sosiaaliset taidot ovat hyvin merkittäviä. Älkää luopuko unelmistanne yhden kokeen takia! Ja kuten aikaisemmin tuli jo mainituksi, opiskelupaikka aukeaa kuitenkin joillekin tänäkin vuonna.

    Jaksamisia ja ihanaa kesää kaikille! Nyt vaan ootellaan tuloksia.

    VastaaPoista
  9. Hui! Mulla on monia kavereita/puolituttuja jotka pyrki tänä vuonna lääkikseen ja eläinlääkikseen, ja ne on kyllä sanonu tosta kokeesta ihan samaa! Hurjan vaikeelta kuulostaa, ja nyt itseänikin alkoi jo jännittää oma ensi vuoden kokeeni... :/

    Muuten, millaset lomat teillä on lääkiksessä? Milloin on aika palata koulun penkille? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kesälomaa noin 3 kk, joululomaa 3 vko ja pääsiäislomaa noin viikko ja lisäksi muutamia yksittäisiä vapaapäiviä :) Ihan riittäviltä nuo lomat tuntuu, mieluummin otan pari pidempää lomaa kuin monta lyhyttä!

      Koulu meillä jatkuu elokuun lopussa :)

      Poista
    2. Meinaatko lukea kesälomalla lääkismateriaaleja vai pidätkö kirjat piilossa koko kesän? :)

      Poista
    3. Hehe, kyllä mä aattelin jo aloittaa kanditenttiin lukemisen kertaamalla kaikkia ykkösvuoden tärkeimpiä juttuja! :) Mutta pääosin nautin auringosta ja lomailen ja vähän teen töitäkin!

      Poista
    4. Mikä on kanditentti hanna-kaisa

      Poista
    5. Toistaiseksi vain Helsingin lääkiksessä on toisen vuoden keväällä kanditentti, jossa tentitään kaikki kahden esimmäisen vuoden kurssit uudestaan yhdessä tentissä. Eli tavallaan kerrataan kaikki siihen mennessä opittu uudelleen :)

      Poista
  10. Kuinka varma olit viime vuonna siitä, että pääsisit sisään?
    En jaksaisi odottaa tuloksia ja mielessä pyörii koko ajan vain pistemäärät. Usein tuntuu, että en varmana saanut tarpeiksi pisteitä, mutta välillä taas on sellainen olo että ehkä mä sainkin tarpeeksi. Ahdistavaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut ollenkaan varma omasta sisäänpääsystä, lähinnä fiilis oli sellainen, että voi olla että pääsin, mutta vahvemmin olin sitä mieltä että en pääsisi. Sekavaa :D En katsonut vastausanalyysejä ollenkaan, joten sen takia ei ollut mitään käsitystä omasta osaamisesta. Tein kaikki tehtävät niin nopeasti etten ehtinyt miettiä oikeestaan yhtään ylimäärästä ja tuntuma oli sen mukainen. Tajusin vielä muutaman virheen kokeen jälkeen, mikä laski tietysti odotuksia edelleen.

      Kuitenkin kokoajan pidin sisäänpääsyä mahdollisena, koska ehdin tehdä kaikki tehtävät. Hyväksytyksi tuleminen oli silti hirveä shokki, mutta kyllä se toivonkipinä siellä kokoajan oli =)

      Poista