torstai 7. helmikuuta 2013

Still getting used to it

Holaaa!

Taas aika päivitellä vähän kuulumisia :) Kevät alkaa jo pikkuhiljaa kolkutella ovella, mites teidän pyrkijöiden luvut sujuu? Mulla sujuu opiskelut ihan hyvin toistaseks :D Ens perjantaina on jo molekyylibiologian tentti ja vähän kuumottelee jo... Onneks tää lukeminen alkaa jo olla nii rutinoitunutta ettei tuu mitään älytöntä stressiä enää, kun ihan hyvin noi tentit ja pistarit nyt on tuntunu menevän. Sunnuntaina oon järkkäämässä toisen urheiluvastaavan kanssa Bech Volleyta Salmisaaren liikuntakeskukseen! Mennään siis alfaporukalla pelaamaan 1,5 tunniksi ja siit tulee varmasti tosi kivaa =) Muutenki elämä hymyilee just nyt! Istun täs koneella ja kuuntelen musaa samalla (tällast ihanan rentouttavaa) ja kohta lähen treeneihin eikä huomen oo ees pakollist kouluu! Joten aattelin lomailla noi luennot taas vaihteeks :D Tänää jopa rikoin kaavaa ja kävin kuuntelemassa solusykli-aiheisen luennon, joka oli vielä englanniks.

Olin keskiviikkona taas siellä samalla terveysasemalla tarkkailemassa tällä kertaa toista lääkäriä. Olin jotenki tosi väsyny ja mulle tuli ihan hirvee nälkä siellä vastaanottoa seuratessa! Ja toisin kun viimeks, tää lääkäri otti niitä potilaita ihan liukuhihnalla vastaan, ehin nähdä varmaan 6-7 potilasta samassa ajassa kun viimeksi meni vaan 4! Oli kyllä taas tosi mielenkiintosta ja kivaa olla tarkkailemassa, mut törmäsin myös ensimmäistä kertaa sellaiseen tutkimukseen, joka tuntui itsestä vähän epämiellyttävältä. Tai minähän tietysti seisoskelin vain katsomassa, mutta hyvin tietoisena siitä että itsellekin tuo tutkimuksen teko tulee vielä olemaan useita kertoja edessä. Aloinkin miettiä yleisesti sitä, mitä sitten käy jos jokin kehon osa tai erite tuottaa lääkärille tai opiskelijalle epämiellyttäviä tuntemuksia.

Itsestä tuntuu ainakin vähän siltä, että vastenmielisyyden tunteista puhuminen on lääkiksessä vähän tabu, sillä lääkärin tulisi suhtautua kaikkeen ihmiskehosta löytyvään neutraalisti. Tuntuu siltä, että jos sanoisin inhoavani esimerkiksi ulostetta, niin monet vain katsoisivat pahasti ja ihmettelisivät että "miten tuosta nyt sitten muka tulee lääkäri, kun se sitä inhottaa niinkin luonnollinen asia". Mutta ihmisiähän tässä vain ollaan! Ensimmäisen vuoden opiskelijana voin sanoa, että suhtaudun ihmiskehoon vielä täysin samalla tavalla kuin vuosi sitten, joten on luonnollista että jotkin sen toiminnot/eritteet/osat saattavat inhottaa ja ällöttää. Kokemus varmasti vaikuttaa omiin näkemyksiin ja ennen pitkään (ainakin toivottavasti) nämä inhokit katoavat. Mutta omasta mielestäni on tärkeää, että uskalletaan puhua yhdessä niistäkin tuntemuksista, joita lääkärillä ei "saa" olla (tai joita ei ainakaan saa näyttää). Sama koskee myös kaikkia vakavia vammoja, esimerkiksi kolmannen asteen palovammoja, massiivisia kasvaimia, avomurtumia (oma henkilökohtainen inhokkini) joita varmasti joutuu urallaan kohtaamaan. Lohduttavaa on onneksi se, että kaikki kokeneet lääkäritkin ovat joskus kammonneet kohtaamiaan tilanteita.

Mutta ei tästä nyt sen enempää, vielä on suhteellisen kaukana toi kliininen harjoittelu, joten ehkäpä tässä on aikaa vielä totutella omiin inhokkeihinsa ennen "tositoimia" :) Paljon jaksamisia kaikille kevään ahertajille, pääsykokeessa ahkerat palkitaan!

3 kommenttia:

  1. Pänttään täällä pääsykokeeseen ja oon miettiny haluanko sittenkään lääkikseen juuri mm. noiden eritteiden ym. takia... Mitäs tässä pitäis nyt ajatella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, ei ne nyt niin kamalia ole sit kuitenkaan kun alkaa vähitellen tottua! Älä missään nimessä hylkää lääkistä inhottavien eritteiden takia, jos lääkärin ammatti muuten tuntuu hyvältä. On useita erikoistumisaloja, joissa ei juuri eritteiden kanssa pääse tekemisiin tai kohtaamisia on hyvin vähän :D Pitää vaan löytää se oma juttu, jos esimerkiksi räkä ällöttää, niin ei ehkä kannata ryhtyä korva-, nenä- ja kurkkuspesialistiksi :)

      Poista
  2. Much love,
    Wengie
    www.wengie.com"
    "Keep up your posts :)!!

    VastaaPoista