lauantai 23. helmikuuta 2013

once upon a time

Heissan!

Kun taas on vähän venähtänyt tää kirjoittaminen, niin aattelin nyt sitten tehdä vähän pidemmän postauksen siitä, millainen mun eka vuosi on tähän asti lääkiksessä ollut (niille, jotka eivät tiedä kerrottakoon, että opiskelen siis Helsingin lääkiksessä). Tää on siis tällainen "vuosi 2012" -tyyppinen kertomus, joten lähdetään liikkeelle siitä, kun vielä luin pääsykokeisiin.

Referoin nyt vaan lyhyesti tätä mun pääsykokeeseen valmistautumista (tarkempaa tietoa siitä, kuinka valmistauduin kokeeseen löytyy täältä!). Aloitin siis lukemisen jo syyskuussa, tämä siksi koska en ollut lukiossa lukenut kemiaa ja fysiikkaa kuin pakolliset kurssit. Talvella kemma ja fyssa alkoi jo luistaa paremmin, ymmärrys oli kasvanut jo melkoisesti ja tehtävät alkoivat tuntua huomattavasti helpommilta. Helmikuun tienoilla aloitin myös bilsan lukemisen, josta minulla oli jo ennestään hyvät pohjatiedot ylppäreiden ansiosta.


Uusi vuosi Rukalla ja legendaariset karkkikaakaot!

Kevät rullasi eteenpäin, välillä olo oli hyvinkin luottavainen ja itsevarma, välillä masensi ja teki mieli heittää hanskat tiskiin. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut kuin yksi: kova työnteko. Keväällä nilkastani repesivät osittain nivelsiteet ja jouduin sanomaan käsipallolle heihei muutamaksi viikoksi. Purin ärsytykseni lukemiseen ja sainkin tehtyä hyvin töitä, kun pelit ja pitkät pallotreenit eivät verottaneet niin paljon aikaa (vaikka enhän mä malttanut hallilta olla täysin poissa kuitenkaan ;) ). Laskin aika paljon kotona, mutta kun kävin kirjastossa, suosin erityisesti Rikua, 10-kirjastoa (vaikka onkin suht meluisa) ja Töölön kirjastoa. Valmennuskurssista sai lisävoimaa lukemiseen ja itseluottamus kohisi, kun harjoituskokeet tulivat hyvin pistein takaisin. Toukokuussa alkoi jo oikeasti jännittää.


Miss handicap
Päivä ennen koetta rentouduin, söin hyvin ja olin kavereiden kanssa enkä lukenut mitään. Illalla menin kotini viereiseen rantaan, jossa leikin paljon lapsena, koska halusin hetken mietiskellä tulevaa koitosta rauhassa ja yksin. Maisema oli mitä kaunein ja istuin siellä hetken, kuuntelin luontoa ja selvittelin ajatuksiani. Muistan turvautuneeni siihen, että vaikka en sisään pääsisi nyt niin maailmassa on isompiakin asioista kuin yksi pääsykoe. Aina tulee uusi vuosi ja uusi mahdollisuus. Tää kuulostaa nyt vähän vinksahtaneelta (toisaalta mun kaverit tietääkin sen, että mulla on välillä ihan älyttömiä tempauksia :D) mutta juttelin rannalle ja kerroin sille omat huoleni ja päästin kaiken ulos mielestäni ja sain tietynlaista voimaa kun olin jäsennellyt omat pelkoni ja huoleni. Otin lopuksi "turvapaikastani" vielä kuvan kännykällä, jotta voisin vilkaista sitä juuri ennen koetta ja muistaa kaikki ne asiat, joita mietiskelin illalla.


Sanctuary

Koepäivänä tunnelma oli latautunut, mutta paniikkia ei tullut missään vaiheessa. Menin kokeeseen hyvin mielin ja tulin ulos itku kurkussa :D olin semi häkeltynyt koko kokeesta enkä osannut yhtään arvioida omaa osaamista ja tuntui siltä, etten osaa yhtään sanoa miten meni. Kokeen jälkeen kävelin itsekseni kohti Stokkaa, jonne olin menossa tapaamaan sitä "study buddya", joka oli myös ollut siis kokeessa, mutta eri koepaikalla kuin minä! Kävellessäni tajusin vähitellen, että 8 kuukauden lukeminen on ihan oikeasti ohi ja että nyt mä olen tehnyt kaikkeni unelmani eteen enkä voi enää muuta kuin odottaa. Koko kevään kasautunut stressi vyöryi yli ja pillitin siellä tienvarressa yksikseni ja yritin koota itseni :D Onnistuin tietysti törmäämään muutamaan kaveriin siinä samalla ja vähän poissaolevana juttelin niitä näitä ja sitten sekavana poistuin koko tilanteesta. Stokkalla päästimme kaverini kanssa kaikki höyryt ulos salaattien äärellä, ainut sääntö oli "ei sanaakaan oikeista/vääristä vastauksista", joka oli oma vaatimukseni! Vähitellen uskalsin antaa kohtaloni tarkastajien käsiin ja hyväksyä sen, että nyt täytyy vain odottaa ja toivoa parasta.

Kesä oli käytännössä pelkkää odottamista. Aluksi odotettiin tuloksia ja tulosten jälkeen odotettiin sitä, että koulu jo alkaisi :D Kuulin eräältä toiselta lääkikseen pyrkineeltä kaveriltani (joka muuten pääsi sisään, mutta meni syksyllä inttiin ja aloittaa vasta ensi vuonna) että tulokset tulee yliopistohaun sivuille jo keskiyöllä. Päätin aluksi, että en mene katsomaan niitä ettei yö mene itkiessä pilalle, vaan että menen aamulla katsomaan yliopistolta hyväksyttyjen nimet. Noh, poikaystäväni tuli meille yöksi kyseisenä iltana ja loppujen lopuksi ylipuhui (tai jopa pakotti :D) minut katsomaan tulokset jo netistä. Olin suoraan sanottuna paniikissa, tärisin ja stressasin kun kello lähestyi kahtatoista yöllä. Lopulta noin 0.20 uteliaisuus voitti ja muutaman prep talkin jälkeen kirjauduin sivuille sisään. Peitin sivun lehdellä ja paljastin loppupäästä kirjaimen kerrallaan päätöksestä, kunnes turhauduin (lopusta näkyi vasta "tty", joka saattoi tarkoittaa kumpaa vaan!) ja repäisin lehden pois näytöltä täysin varmana siitä, että näytöllä lukee "hylätty" ja voin aloittaa kuukauden parkumisen saman tien. En ikinä edes missään käsipallopelissä ole kokenut yhtä massiivista adrenaliiniryöppyä kuin silloin, kun luin näytöltä maailman kauneimman sanan "hyväksytty".

 
!!!!!!!

Tulosten jälkeen sitä odoteltiinkin sitten koulun alkamista. Postiluukusta kolahti hyväksymiskirjeen lisäksi "alfan aapinen" ja muita esitteitä, tietoa TVT-ajokortista (mun pahin painajainen!! onnistuin reputtamaan sen kokeen ekalla kerralla vaivasella 10 pisteellä, kun 1000p oli maksimi ja 700p piti saada, jos muistan oikein). Kesällä olin aika vähän töissä, kun halusin nauttia kunnon lomasta lähes vuoden täyspäiväisen opiskelun jälkeen ennen uusien haasteiden alkua.


Kesämaisemia =)
Kerkesin Lintsillekin Tikrun seuraan!
Minun raksutin <3

"siis tää korien teko on nii helppoo!"


Syyskuussa koulu alkoi ja ekat pari viikkoa olin ihan järkyttävässä flunssassa, ääni oli ihan mennyttä ja muihin tutustuminen oli sen takia yhtä tuskaa. Alkubiletyksen jälkeen (alfaijaiset, ylämaan kisat, tokan illan bileet, club candy ja mitä kaikkia niitä oli ees?) arki alkoi asettumaan, saatiin ekat kirjat ja varsinainen työnteko alkoi.


team Edward vaiko Jacob ?? (bileet x)
Alkuun opiskeltiin toimimista hätä- ja kriisitilanteissa, biokemiaa, farmakologiaa, histologiaa ja aineenvaihduntaa. Kirjat on paksuja, painavia ja englanniksi (poikkeuksena farmakologia!) ja alkuun oli vaikeuksia lähes jokaisella. Mutta parissa viikossa lukeminen alkoi sujumaan, asioita tarttui mieleen ja tentit menivät läpi hyvin pistein. Tunne oikeasta alasta vahvistui päivä päivältä ja kaverisuhteetkin alkoivat lujittua, kun samojen naamojen kanssahan tässä lähes päivittäin pyöritään :) PBL oli uusi tuttavuus ja oon kyllä kauheasti tykänny siitä! Ehdoton plussa, koska vaikeista asioista pääsee keskustelemaan yhdessä omien tuttujen ryhmäläisten kanssa ilman pelkoa itsensä nolaamisesta, tulee väkisinkin luettua pitkin jaksoa ja pebat on yleensä muutenki ollu tosi hauskoja, ainakin meijän ryhmässä! Vitsaillaan paljon, nauretaan yhdessä ja toisaalta koetaan onnistumisen iloa, kun ollaan pystytty päättelemään asioita oikein joidenkin tapausten yhteydessä. Toivottavasti PBL tulee pian kaikkiin tiedekuntiin, se oikeasti toimii!

Erään tapauksen aivoriihi
Pääsin meidän kurssin urheiluvastaavaksi ja ollaankin parini kanssa järkätty tapahtumia meidän kurssilaisille, muun muassa Megazonesota, koristurnaus ja Beach Volleyta ja lisää on tulossa! Oon tosi ilonen, että hain vastuutehtävää, koska siinä on päässyt hyvin tutustumaan omiin kurssilaisiin (etenkin omanhenkisiin, kun on kyse urheilusta) ja saanut itse vaikuttaa tapahtumiin ja pitää hauskaa suhteellisen pienellä vaivalla! Urheilutapahtumat on hyvä lisä ohjelmatarjontaan myös siksi, että niihin ei kuulu alkoholi ja ryyppäys, mikä luo ihan kivaa vaihtelua opiskelijaelämään :D

Ollaan myös kavereiden kanssa tehty yhtä ja toista yhdessä, vietetty pikkujouluja, käyty lounas susheilla, perustettu lukupiirejä, pidetty lettukestejä... Ehdottomasti yksi parhaita kokemuksia oli alfojen ja beetojen yhteinen ruotsin risteily! Enkä tarkoita tässä nyt sitä reivausta laivan tanssilattialla, vaan Tukholmassa vietettyä aikaa, kun kaikki väsyneinä raahautui vanhaan kaupunkiin kävelylle, käytiin tilaamassa (ruotsiksi!) kahvia ja jätskiä ja vietettiin aikaa yhdessä. Oli aivan HUIPPUA! Naurettiin niin paljon, kun itse kustakin paljastui uusia ja yllättäviä salaisuuksia ja tutustuttiin kunnolla toisiimme. Unohtumaton reissu :)

Susheja lääkisporukalla :)
Oon ollu vähän lintsari ja ollu aika paljon poissa luennoilta (kun eivät kerta ole pakollisia!). Syynä tähän on se, että huomasin jo aikaisessa vaiheessa, että en opi luennoista juuri mitään, koska en vaan jaksa pysyä hereillä koko aikaa :D Oonkin vähitellen siirtynyt täysin itseopiskeluun ja käyn luennoilla oikeastaan vain jos siellä on jokin kiinnostava aihe, kuten karppaus tai syömishäiriöiden vaikutus metaboliaan (oli muuten ehkä paras luento ikinä!). Luennoilla toki näkee aina kavereita, mikä on sinänsä kivaa, mutta kyllä terkostakin aina joku tuttu löytyy :)

Opiskelun jälkeen koittikin kauan odotettu ja hyvin ansaittu joululoma! Pakkasin laukut ja lähdin perheen kanssa ilahduttamaan ukkia ja mummia Kuopioon. Teki hyvää saada vähän levätä kaiken lukemisen jälkeen ja talvi-ihmisenä nautin tietysti upeista keleistä.

Siis kattokaa nyt tota maisemaa!
Sitten se kauan odotettu viimein tapahtui. Omat buranat saapuivat!! Tästä on haaveiltu vasta yli vuosi ?? Mikä upea fiilis pukea ne päälle laskiaisriehaan ja lähteä ulos! Mahtavuutta. Vielä kun merkit jaksaisi ommella...

buranat vihdoin täällä!!
Ja opiskelusta vielä sen verran, että onhan meillä ollut tässä muutakin kuin pelkkää lukemista! Nimittäin Nallelääkäri-projekti, terveyskeskuskäynnit, elvytysharjoittelu, mikroskopiointia ja kohta alkavat dissektiot. Käytännön harjoitukset on aina tietysti kiinnostavampia kuin lukeminen ja asiatkin jää paremmin mieleen oman työn kautta. Ja motivaatiota tulee taas niin hirveästi :) Minäkin haluan jo sinne oikeisiin töihin, mielellään nyt heti kiitos. Alkutaipaleella tässä vielä ollaan, mutta paljon on jo päässyt näkemään ja kokemaan ja matka senkun jatkuu! Tulevat opiskelijat: teillä on kyllä melkoisen mahtava vuosi edessä!

7 kommenttia:

  1. Kiitos tosi paljon, että kirjotit tän, tällasen tekstin lukeminen todellakin nostaa lukumotivaatiota, ja sitä mä todellakin tarvitsen nyt!! Ja nyt täällä itkeskelen, kun kuvittelen itseni tuohon koetilanteen jälkeiseen tunnetilaan tänä keväänä ja siihen tilanteeseen, kun näkee olevansa hyväksytty... :D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, itekin viime vuonna kuvittelin itseni just samoihin tilanteisiin ja joka kerta nous kyyneleet silmiin kun kuvittelin sitä hetkeä et en pääsekää sisään :D Mut toisaalta heti kun vaihto tohon mieluisampaan vaihtoehtoon niin johan päivä taas parani! Ehdottomasti suositeltavia ajatusleikkejä :D

      ps. TYKKÄÄN mielettömästi, kun kirjotit "siihen tilanteeseen, KUN näkee olevansa hyväksytty" - Juuri näin pitääkin sanoa, ei ehkä vaan ehdottomasti kun. Mahtavaa :) Tsemppiä sulle!

      Poista
  2. Kiitos tooosi paljon mahtavast tekstistä!!! Nostaa kyllä huimasti luku motivaatiota!! Voin jo kuvitella omat fiilikset ku on päässy läpi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne fiilikset tulee olemaan kyllä huikeat!! Kiitos :)

      Poista
  3. Aivan ihana blogi sulla!!:) Just tällasta oon ettinyt, mistä saisin luettua lääkiksestä, kun itsekkin harkitsen pyrkiväni sinne :D Miten paljon teidän pitää lukea oppikirjoja enkuks ja onko se teksti sitten miten vaikeeta ymmärtää? Meinaan epäilen vähän, että riittääkö mun enkuntaidot paksujen kirjojen lukuun, kun niistä pitäisi kunnolla saada asiat opittuakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Kirjat on ainakin alkuvaiheessa kyllä pääsääntöisesti enkuks, meillä on yks kirja ollu tähän mennessä suomeks (farmakologia). Mutta kyllä siihen tottuu suht nopeasti, vaikka ei mikään mieletön kielinero oliskaan, koska se lääketieteellinen sanasto on aika samanlainen kaikissa kirjoissa! Aluks joutuu kyllä pläräämään sanakirjaa, mutta en oo ketää vielä tavannu jolla olis ollu ihan mielettömiä vaikeuksia :)

      Poista
  4. Much love,
    Wengie
    www.wengie.com"
    "Nice blog <3

    VastaaPoista